Korkoskandaalin takia eronnut johtaja saa 12 kuukauden palkan

Bonuksista ex-toimitusjohtaja luopuu. Palkkaa hän sai viime vuonna noin 1,8 miljoonaa euroa.

talous

Korkoskandaalin takia toimitusjohtajan paikkansa brittiläisessä Barclays-pankissa jättänyt Bob Diamond saa tuntuvan erorahan. Barclays ja Diamond ovat sopineet, että Diamond saa 12 kuukauden palkan, eläke-edut ja muut edut.

Sen sijaan hän luopuu bonuksista ja kannustimista.

Barclaysin hallituksen väistyvän puheenjohtajan Marcus Agiuksen mukaan Diamondin bonukset olisivat voineet nousta jopa 20 miljoonaan puntaan eli runsaaseen 26 miljoonaan euroon.

Palkkaa Diamond sai viime vuonna yhteensä 1,35 miljoonaa puntaa eli noin 1,8 miljoonaa euroa. Kun eläke- ja muut edut lasketaan mukaan, Diamondin vuosiansio nousee noin 2 miljoonaan puntaan eli 2,7 miljoonaan euroon.

Diamond erosi viime viikolla sen jälkeen kun yhdysvaltalais- ja brittiläisviranomaiset olivat määränneet Barclaysille 380 miljoonan euron sakot korkomanipuloinnista.

Viranomaisten mukaan Barclays oli keinotekoisesti ohjaillut pankkien välisessä lainaamisessa käytettävää libor-korkoa vuosina 2005-2009.

Skandaalin seurauksena myös Agius ilmoitti eroavansa. Hän kuitenkin jatkaa Barclaysin hallituksen puheenjohtajana kunnes uusi toimitusjohtaja on löytynyt.

Lähteet: AP, Reuters