Nastolan tuberkuloosiparantola jäi myymättä

Aurinkolinnana tunnetulle Nastolan vanhalle tuberkuloosiparantolalle ei löytynyt ostajaa ulosottoviraston äskettäisessä huutokaupassa. Kulttuurihistoriallisesti arvokkasta kiinteistöä alettiin muutamia vuosi sitten kunnostaa asunto-osakkeiksi, mutta hanke keskeytyi.

Kotimaa
Nastolassa sijaitseva Aurinkolinna
Päijät-Hämeen ulosottovirasto

Huutokaupan hakija on ahvenamaalainen Ålandsbanken, kertoo kihlakunnanvouti Heikki Karhu. Aurinkola-nimiseen hoitokotiin kohdistuu kaikkiaan noin 2 miljoonan velat.

Ulosottoviraston huutokaupassa saatiin myytyä neljä asuinpientalotonttia ja puistoalue. Ne osti 50 000 eurolla Nastolan kunta, jolla on ollut omia tilusjärjestelyjä Aurinkolana tunnetun hankkeen kanssa.

Jyhkeä Aurinkolinna on rakennettu vuonna 1923. Alunperin se on toiminut tuberkuloosiparantolana ja sotasairaalana.

Myöhemmin siinä toimi kehitysvammaisten hoitokoti ja pakolaiskeskus.

2000-luvulla Aurinkolaa alettiin suunnitella asuinkäyttöön. Siihen oli tarkoitus saneerata asuntojen lisäksi yritystiloja sekä vanhusten palvelutalo. Hanke jäi kuitenkin kesken.

Myöhäisjugendia edustavan ja suojellun rakennuksen ulkosivuremonttiin on saatu Nastolan kunnan sekä Eu-varoja yhteensä noin 300 000 euroa, arvioi kunnanjohtaja Pauli Syyrakki.

Kunnan osuus oli noin 15 000 euron luokkaa.

Syyrakki toivoo, että rakennukselle löytyisi ostaja. - Kyse on arvokkaasta kiinteistöstä, jonka ei soisi rapistuvan.

Rakennus on Nastolan keskustaajaman tuntumassa, vanhan Kouvolantien varressa.

Rakennus on ollut lämmityksessä talvisin, mutta siellä on tapahtunut vesivahinkoja, kertoo kihlakunnanvouti Heikki Karhu.

Aurinkolan pääkiinteistön myyntiä jatketaan. Heikki Karhun mukaan ulosottovirasto odottaa ostotarjouksia.