Festarit haluavat vihreiksi - Ilosaarirock edelläkävijä

Brittiläinen Luke Westbury tarkasti viikonloppuna Ilosaarirockin ympäristöystävällisyyden. Hän edustaa A Greener Festival -organisaatiota, joka kannustaa ja neuvoo festivaalijärjestäjiä luomaan ekologisia tapahtumia.

Kotimaa
Luke Westbury
Riikka Heikkilä / Yle

Ympäri maailmaa festivaaleja kiertäneen Luke Westburyn mukaan tapahtumat ovat entistä ympäristöystävällisempiä. Sunnuntaina päättynyt Ilosaarirock haluaa olla vihreä festivaali paitsi luonnon suojelemiseksi, myös rahan säästämiseksi.

Vuonna 2011 Ilosaarirockille myönnettiin ensimmäisenä Suomessa kansainvälinen A Greener Festival -tunnustus. Ilosaarirock haluaa statuksen myös tänä vuonna, minkä vuoksi ympäristöorganisaation perustajajäsen Luke Westbury tarkasti tapahtuman viikonloppuna.

- Tavoitteena on saada festivaalit yhteistyöhön keskenään. Kun festivaalilla tehdään jokin asia hyvin, muidenkin tapahtumien tulisi saada se tietoonsa ja käyttöönsä, Luke Westbury kertoo.

Mukit parkissa ja vesipullot ranteen ympärillä

Ilosaarirock on tehnyt aktiivista ympäristötyötä puolenkymmentä vuotta. Festivaali kierrättää, siivoaa ja suosii ostoissa eettisyyttä. Kuljetuksia on järkeistetty ja hiilidioksidipäästöt lasketaan tarkasti. Päästöistä on maksettu kompensaatiota rupiliskolle ja nyt Kuorinka-järvelle. Vihreys näkyy hyvin pienissäkin asioissa tapahtumassa.

- Muun muassa yleisön rannekkeet on tehty muovipulloista eli juomasi vesipullo saattaa olla myöhemmin kädessäsi oleva ranneke. Meillä on myös esimerkiksi kahvikuppiparkki vapaaehtoisten taukotilassa. Kaikkea hyötykäytetään, tuottaja Katri Kilpiä kertoo.

- Ruokamyyjille on erittäin tarkasti teroitettu sitä, että on kierrätettävä, lajiteltava paperit, pahvit, metallit, biojätteet jne. Hyvin tarkasti on ohjeistettu ja toimintaa täällä paljon seurataankin, festariruokaa Ilosaarirockissa tekevä Juha Jormanainen sanoo.

Ruokamyyjille on erittäin tarkasti teroitettu sitä, että on kierrätettävä, lajiteltava paperit, pahvit, metallit ja biojätteet.

Juha Jormanainen

Siisteys häikäisi brittimiestä

Mikäli Ilosaarirock läpäisee brittimiehen tarkastuksen ja täyttää vihreälle festivaalille asetetut kriteerit, tapahtumalle myönnetään toistamiseen A Greener Festival -sertifikaatti.

Tuottaja Katri kilpiän mukaan tunnustusta käytetään mainonnassa ja se tuo puhtia rokkiväen ympäristötyöhön. Ensimmäistä kertaa Suomessa ja Joensuussa vieraillut A Greener Festivalin perustajajäsen Luke Westbury oli tyytyväinen näkemäänsä.

- Esimerkiksi festivaalialue oli erittäin siisti. Se osoittaa sen, että myös yleisö on ympäristönsuojelun ja kestävän kehityksen takana.