1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Uhanalaiset kasvit kukkivat jälleen Kiikalassa

Salon Kiikalassa on saatu onnistuneita tuloksia uhanalaisten kasvien siirtoistutuksista. Uhanalaisten kasvien siirtämisestä on Suomessa vain vähän kokemusta. 

Kuva: Devy Nagalingam / Yle

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen harvinainen uhanalaisten kasvien siirtoprojekti aloitettiin Kiikalassa kolmisen vuotta sitten. Harjun umpeenkasvu oli hävittänyt alueelta lähes kokonaan kangasraunikin, kangasajuruohon ja hietaneilikan.

Siirtoistutusten tuloksena kasvit kukkivat jälleen harjulla. Projektipäällikkö Kimmo Syrjänen Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että siirretyt lajit vaativat avointa tilaa, valoisuutta ja paahteisuutta. Ilman hoitoa ne kärsivät ja taantuvat.

Siirtoistutetut kasvit kasvatettiin siemenistä taimiksi, jotka  siirrettiin uuteen maastoon. Työ aloitettiin kolmisen vuotta sitten.

Siirtoistutukset harvinaisia Suomessa

Uhanalaisten kasvien siirtoistutukset ovat Suomessa harvinaista puuhaa, kertoo Syrjänen.

Kangasajuruoho Kuva: Devy Nagalingam / Yle

- Työ vaatii paljon aikaa ja suunnittelua. Lisäksi kun kokemuksia on niin vähän, vaaditaan rohkeutta ja uskallusta lähteä toteuttamaan uusia juttuja.

Kimmo Syrjänen on seurannut kiinnostuneena uhanalaisten kasvien siirtoistutuksia koko projektin ajan.

- Yllätyin, että siirtoistutukset onnistuivat  näinkin helposti. Tämä oli kaikkiaan hyvä kokeilu. Tosin tulevaisuus on vielä haaste, puntaroi Syrjänen.

Kasvien eloonjääminen vaatii niiden elinympäristöstä huolehtimista. Maaston umpeenkasvu taannuttaisi kasvit uudestaan.

Syrjänen kertoo, että Kiikalassa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen lisäksi talkooväki kitkee kasvustoja, jotta kangasraunikki, kangasajuruoho ja hietaneilikka kukkivat harjulla tulevaisuudessakin.

Kangasraunikki Kuva: Devy Nagalingam / Yle

Siirtoistutetut kasvit ovat saaneet loistavan kasvualustan harjulle vedetyn pohjaveden kuljetusputken päällä. Tämä osoittaa, että luonnonsuojelun voi yhdistää taloudelliseen toimintaan, iloitsee projektipäällikkö Kimmo Syrjänen Suomen ympäristökeskuksesta.

Kasvivarkaat riesana

Syrjänen harmittelee, että pitkän työn tuloksia on jo käyty tuhoamassa. Maasta löytyneet pienet montut kielivät kasvivarkaista.

Projektipäällikkö Kimmo Syrjänen Suomen ympäristökeskuksesta Kuva: Devy Nagalingam / Yle

- Rauhoitettuja kasveja ei saa siirtää puutarhaan. Se on luonnonsuojelulain vastaista toimintaa ja siitä tulee sakot jos jää kiinni, muistuttaa Syrjänen.

Mikäli uhanalaiset kasvit saavat kasvaa harjulla rauhassa, tuovat ne mukanaan paljon hyvää. Ne lisäävät metsän monimuotoisuutta ja houkuttelevat harjulle uhanalaisia hyönteisiä.

- Kangasajuruoholla elää muun muassa pieniä erikoisia luteita ja pienperhosia. Lisäksi isoille päiväperhosille kangasajuruoho on tärkeä, koska ne tuottavat mettä.