Kotimaisen suosimisella on yhä merkitystä

Globaalitalouden vyöryssä näyttää usein yhdentekevältä, ostaako kuluttaja täällä vai maapallon toisella puolella tehdyn tuotteen. Kuitenkin esimerkiksi tamperelaisten ostovoima vaikuttaa helposti tuhansiin työpaikkoihin.

Tampere
Design from Finland -merkki.
Marika Perätalon suunnittelema Design from Finland -merkkiSuomalaisen Työn Liitto

Suomalaisen työn liiton kampanjapäällikön Pia Mikkosen mukaan kuluttaja pystyy yhä valinnoillaan vaikuttamaan kotimaisiin työpaikkoihin.

- Jos jokainen tamperelainen käyttäisi sata euroa kuukaudessa suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin, se työllistäisi yli 3 000 tamperelaista vuodeksi.

Mahdollisuuksia on monella alalla, esimerkiksi tekstiilituotannossa. Kangasalalainen Kangastus on toimitusjohtajan Simo Suomisen mukaan mennyt eteenpäin designin ja laadun, jopa hinnan voimin.

- Me pystymme kyllä hyvin kilpailukykyiseen hintaan tuottamaan myös täällä. Laatu on kohdallaan, kun tuotteet tehdään Suomessa. Uskomme, että se puree. Myös avainlippu- ja Design from Finland -merkit tukevat tätä.

Pitkän aikavälin luotettavuus ratkaisee

Tamperelainen tietotekniikka-alan Tolotech Oy tuottaa seuranta-automatiikkaa esimerkiksi parkkihalleihin ja varastoihin. Yrittäjä Petteri Tolonen muistuttaa, että kaikissa tuotteissa on joskus ongelmia.

- Kyse on siitä, miten ongelmat hoidetaan hyvin ja pitkäjänteisesti. Sieltä tulee se pitkän aikavälin luotettavuus, Tolonen kertoo.

Suomalaisia yrityksiä moititaan usein siitä, että tuote osataan, myyntiä ei. Tolonen on samaa mieltä. Heillä markkinointi on ollut viime ajat ammattilaisen hanskassa, ja se on myös näkynyt liikevaihdossa.