Merirosvous vähentynyt selvästi

Kansainvälisen merenkulkujärjestön mukaan merirosvous on vähentynyt selvästi Somalian edustalla tehtyjen merirosvouksen vastaisten operaatioiden ansiosta.

Ulkomaat
Merirosvoiksi epäillyt miehet antautuvat Somalian edustalla kesäkuussa 2009. Portugalilaissotilaat pysäyttivät miesten hyökkäyksen kauppa-alukseen.
Merirosvoiksi epäillyt miehet antautuvat Somalian edustalla kesäkuussa 2009. Portugalilaissotilaat pysäyttivät miesten hyökkäyksen kauppa-alukseen.Carlos Dias / EPA

Merirosvous on vähentynyt selvästi vuoden ensimmäisellä puoliskolla, kertoo Kansainvälinen merenkulkutoimisto. Merirosvojen tekemät iskut laskivat 54 prosenttia viime vuodesta. Tammi- kesäkuussa raportoitiin 177 hyökkäyksestä, kun vuosi sitten vastaavana ajanjaksona niitä tapahtui 266.

Merirosvouksen vähentyminen johtuu siitä, että Somalian edustalla toimivia merirosvoja on saatu kuriin. Meriturvallisuus on parantunut kansainvälisten piratismin vastaisten operaatioiden ansiosta. Myös kauppa-alusten vartiointia on Somalian edustalla tehostettu. Somalian edustalla iskujen määrä laski alkuvuonna 69:ään viime vuoden 163:sta.

Kansainvälinen merenkulkutoimisto kuitenkin muistuttaa, että merirosvouksen uhka on edelleen suuri Somalian merialueilla. Kesäkuun lopussa merirosvojen hallussa oli 11 alueella kaapattua alusta ja panttivankeina yli 200 miehistöjen jäsentä.

Alkuvuoden aikana koko maailmassa kaapattiin 20 alusta ja 334 miehistöön kuulunutta joutui panttivangeiksi. Merirosvot ovat tänä vuonna surmanneet iskujen yhteydessä ainakin neljä merimiestä.

Lähteet: AP