Hitit syntyvät ryhmätyönä

Musiikintekijöitä edustavan Teoston tuoreen kyselyn mukaan nuoret musiikintekijät haluavat verkostoitua ja tehdä yhteistyötä. Verkostot tuottavat hittejä

kulttuuri
Jenni Vartiainen Provinssirockin päälavalla Seinäjoella 18. kesäkuuta.
Jenni Vartiainen Provinssirockin päälavalla Seinäjoella 18. kesäkuuta.Roni Rekomaa / Lehtikuva

Myytti yksin työskentelevästä taiteilijasta on murtumassa, käy ilmi musiikintekijöiden edustusjärjestö Teoston kyselystä.

Tiimityö laulunteossa kasvattaa jatkuvasti merkitystään myös suomalaisten tekijöiden työtapana. Verkostot ovat usein kansainvälisiä.

Esimerkiksi Ruotsissa suurin osa musiikkivientituloista tulee siten, että ns. biisinkirjoittaja-tuottajat tarjoavat osaamisensa aina uusien artistien käyttöön.

Janni Vartiaisen ykköshitit syntyivät tiimityönä

Suomessa tiimityön tuloksellisuuden on havainnut kotimaisia viime vuosien ykköshittejä muun muassa Jenni Vartiaiselle kirjoittanut Jukka Immonen.

- Oma biisinkirjoittamiseni tarkoittaa nimenomaan ryhmätyötä ja teen sitä usein kahden tai kolmen hengen tiimissä. Tiimityö auttaa pitämään jutut freesimpinä. Ei välttämättä jumahda niin helposti omiin maneereihein ja oppii koko ajan uusilta artisteilta ja kirjoittajilta, jotka haastavat kokeilemaan uusia asioita ja näkökulmia, Immonen toteaa.

Myös musiikin alalla yhdessä tekeminen on ajan ilmiö, sanoo Teoston viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tomi Korhonen.

- esimerkiksi rap-musiikissa featuring, eli toisten biiseissä vierailu on ollut varsin luontevaa, Korhonen muistuttaa.

Musiikintekijät haluavat verkostoitua lisää

Musiikintekijöiden yhteisöistä verkossa oli kiinnostunut Teoston kyselyssä yli 70 prosenttia vastaajista. Hyviä oman alan kontakteja arvosti suurin osa, 86 prosenttia.

Kysely lähetettiin kaikille vuosien 2010 ja 2011 aikana Teostoon liittyneille musiikintekijöille. Kyselyyn vastasi 234 henkilöä eri puolilta Suomea.

Teosto ryhtyy syksyllä järjestämään workshopien sarjaa, jossa musiikkialalla toimivat pääsevät yhdessä kehittämään parhaita käytäntöjä suomalaisen musiikin ammattimaisessa tekemisessä.