Vain raaka peli tepsii - sadekesä villiinnytti espanjansiruetanan

Vetinen maa on ollut otollinen etenemisalusta espanjansiruetanalle tänä kesänä. Riihimäen kaupunki on yrittänyt torjua etanan tuhoja turhaan niittämällä mutta kotipuutarhurin mielestä vain kuuma vesi auttaa. Pahamaineista etanaa ei kannata sotkea harmittomaan ukkoetanaan.

Kotimaa
Espanjansiru etana pää alaspäin
Timo Leponiemi / Yle

Kesän kosteus on suosinut espanjansiruetanan (Arion vulgaris) runsastumista. Manner-Suomeen laji levisi vajaat 20 vuotta sitten ja nyt sitä on jo Oulun ja Kajaanin korkeudelle asti. Lähes kaikkiruokaisena vieraslajina se on ikävä puutarhatuholainen, josta on vaikea päästä eroon. Väriltään nahanruskea espanjansiruetana on paha riesa muun muassa Etelä-Hämeessä Riihimäellä.

Olen kokeillut myrkkyäkin

Suuria kymmensenttisiä espanjansiruetanoita esiintyy nyt jo lähes koko kaupungin alueella.

Riihimäen kaupunki on tähän asti kamppaillut etanoita vastaan mekaanisesti lähinnä niittämällä ruohikoita. Riihimäen puistopuutarhurin Lasse Heikkisen mukaan suuria etanoita on ollut kaupungissa jo muutaman vuoden ajan.

Iso lasti myrkkyä

Lea Perjalan puutarha Kontiontien varrella Riihimäellä on yksi niistä paikoista, joihin espanjansiruetana on tuntosarvensa työntänyt. Tuholaisten torjunnassa monenlaisia keinoja on jo kokeiltu, mutta laihoin tuloksin.

- Olen kokeillut myrkkyäkin niille laittaa, mutta sitä nyt täytyisi olla vähintään 50 kiloa ennen kuin... ja se on kallista, harmittelee Lea Perjala.

Varmimmin etanoista henki lähtee, kun niiden päälle kaataa kiehuvaa vettä. - Minä olen laittanut ne sinne lasipurkkiin ja siellä olevaan muovipussiin ja sitten kuuma vesi päälle.

Lea Perjalaa kasveja kiusaavat etanat ja lehtikotilot harmittavat. - Tottakai ne harmittavat, inhottavia, kertakaikkiaan ja nehän syövät ihan kaiken, salaatin ja mansikatkin.

Ruosteenruskeaa espanjansiruetanaa ei kuitenkaan kannata sekoittaa tummanruskeaan ukkoetanaan.

- Tämä harmiton hieno ukkeli ukkoetana järsii vain raparperinlehteä, eikä sitä pidä tappaa, muistuttaa puutarhuri Timo Koskinen.

Ihminen levittää

Espanjansiruetana on jo melkoinen ongelma Riihimäellä, myöntää puistopuutarhuri Lasse Heikkinen.

- Kyllä se on aika iso ja laaja ongelma, varsinkin kotipihoissa. Se on tänä vuonna levinnyt otollisen ilmaston takia varmasti laajalle osalle koko Riihimäessä. Ennen se esiintyi pistemäisemmin.

Espanjansiruetana leviää ihmisten avulla. Munat ja nuoret etanat kulkeutuvat helposti paikasta toiseen maansiirtojen ja kasvien multapaakkujen mukana. Omin voimin etanat pystyvät lyllertämään tontilta toiselle. Riihimäellä etanoiden valloitusmarssia on toki yritetty estää.

- Joutoalueiden niittäminen ja matalana pitäminen on yksi, oikeastaan pääkeino ja sitä on koitettu tehdä, mutta meilläkin riittää niitettävää ja eri tavalla hoidettavaa 650, luonnonsuojelualueet mukaan lukien 750 hehtaaria, niin vähän perässä kyllä tullaan, tunnustaa Heikkinen.