Viininviljely vaatii pientä hulluutta ja suurta kärsivällisyyttä

Viisitoista vuotta viinirypäleiden kasvatusta harjoitellut Timo Taskinen sanoo olevansa vielä täysi noviisi alalla. - Ehkä lapsenlapsenlapset sitten jo tietävät tästä hommasta jotain. Minä tiedän vasta mitä asioita pitäisi selvittää.

viininviljely
Timo Taskinen
Yle

Puutarhaharrastuksesta alkunsa saanut viininviljely on vienyt Timo Taskisen mennessään. Hän on viidentoista vuoden aikana testannut arviolta 150 rypälelajiketta niin omalla kotipihallaan kuin maatilaolosuhteissakin.

- Tällä hetkellä meillä on tässä pihalla 65 eri lajiketta. Kappalemäärää on vaikeampi sanoa.

Taskinen on testannut köynnösten kestävyyttä kaikenlaisissa sääoloissa ja kokeillut monenlaisia suojamateriaaleja, lajikkeita ja kasvatusmenetelmiä.

- Kyllä tässä on joutunut myös hermojen hallintaa harjoittelemaan.

Pitkäjänteistä työtä

Viininviljely Suomen olosuhteissa on nimenomaan harrastus. Taloudellisesti viljely ei ole kannattavaa, vaikka yötön yö jonkin verran kompensoikin lyhyeksi jäävää kasvukautta.

Viiniköynnös antaa ensimmäisen satonsa pari kolme vuotta istuttamisen jälkeen. Viinivalmistukseen päästään kuitenkin todenteolla vasta 5-10 vuoden päästä istuttamisesta.

Ennen lopullista tuotantoa pitää yrityksen ja erehdyksen kautta testata parhaat rypäleyhdistelmät. Taskinenkin aloittaa kaupallisen viljelyn ensi kesänä 15:llä lajikkeella, joista parhaat yhdistelmät löytyvät vain testaamalla.