Hyppää sisältöön

Pohjalaisyrityksen ihmiskauppatutkinta etenee

Poliisi on saanut pohjalaisyritystä koskevan ihmiskauppajutun tutkinnassa selville muun muassa sen, että Kirgisiasta kotoisin olevien työntekijöiden vapautta on rajoitettu. Poliisi jatkaa jutun tutkintaan yhteistyössä työnantajan kanssa.

Pohjanmaan poliisi on edistynyt vähäkyröläisyritystä koskevan ihmiskauppajutun tutkinnassa. Tähän mennessä on ilmennyt, että työntekijöiden vapautta on rajoitettu ja että olosuhteissa ja asumisessa on ollut epäkohtia. Lisäksi osa työntekijöille maksetusta palkasta mennyt välikäsille. Työmaalla on esiintynyt myös uhkailua ja väkivaltaa. 

Kaikki asianomistajat ovat Kirgisiasta. Tapauksen johdosta viime viikolla vangittu työnjohtaja on heidän maanmiehensä.

Poliisi on tehnyt yhteistyötä ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän ja työnantajan edustajien kanssa uhrien työolojen kuntoon saamiseksi. Poliisin mukaan yhteistyö työnantajan kanssa on sujunut hyvin, ja tapauksen yksityiskohtien selvittelyä jatketaan.