1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

NYT: Yhdysvallat tekee suunnitelmia Syyrian johdon kaatumisen varalta

Huolena on erityisesti Syyrian kemiallisten aseiden kohtalo. USA on lehden mukaan keskustellut Israelin kanssa kemiallisten aseiden varastojen tuhoamisesta. Presidentti Bashar al-Assadin huhutaan siirtyneen Latakian kaupunkiin.

Yhdysvallat on aloittanut varautumisen Syyrian johdon kaatumisen varalta. New York Times -sanomalehden mukaan Yhdysvallat varautuu muun muassa varmistamaan, etteivät Syyrian hallussa ilmeisesti olevat kemialliset aseet päädy vääriin käsiin. Pelkona on myös, että presidentti Bashar al-Assadin hallinto päätyisi käyttämään niitä kapinallisia tai siviilejä vastaan.

Lehden mukaan Yhdysvaltain puolustusministeriö on neuvotellut Israelin puolustusministeriön kanssa siitä, onko Israel aikeissa yrittää tuhota aseet iskemällä Syyriaan. Yhdysvallat ei New York Timesin lähteiden mukaan kannata tällaista iskua, sillä Israelin sekaantuminen asiaan saattaisi hyödyttää al-Assadin hallintoa.

Uutistoimisto Reutersin nimeämättömältä länsidiplomaatilta ja Syyrian oppositiolta saamien tietojen mukaan al-Assad olisi siirtynyt pääkaupunki Damaskoksesta rannikkokaupunki Latakiaan. Ei ole tiedossa lähtikö presidentti  Damaskoksesta ennen vai jälkeen siellä eilen keskiviikkona tehdyn pommi-iskun.

Turvallisuuspalvelun päämajaan tehdyssä pommi-iskussa kuoli puolustusministeri Daoud Rajha, presidentti Bashar al-Assadin lanko ja varapuolustusministeri Assef Shawkat sekä entinen puolustusministeri Hassan Turkmani.

Kapinallisten mukaan sotilaat ovat jatkaneet torstainakin Damaskoksessa ja sen lähialueilla olevien kapinallisalueiden ampumista kranaateilla.

Britannian pääministeri David Cameron vaatii presidentti al-Assadia eroamaan. Samalla Cameron vetoaa Kiinaan ja Venäjään, jotta maat tukisivat YK:n turvallisuusneuvostossa tänään käsiteltävää päätöslauselmaehdotusta, jossa Syyrian johtoa uhataan pakotteilla.