1. yle.fi
  2. Uutiset

Lupiini ottaa pannuun - ja jäätelöksi

Kotimaisesta lupiinista ja herneestä on kehitelty indonesialainen tempe ruoka. Mikrobiologian laitoksella tehty kokeilu synnytti ruokayrityksen Lammille. Lupiinista voi tehdä jopa jäätelöä. Markkinoilla on valmiista kasvituotteista iso kysyntä.

herneet (suku)
Suomalaisesta lupiinista ja herneestä syntyy kansainvälistä ruokaa, indonesialaista tempeä jota on lautasella. Palaset ovat ruskehtavia.
Ville Välimäki / Yle

Hämeenlinnan Lammilla vanhassa osuusmeijerissä syntyy lupiineista ja herneistä tempeä. Ruoka on alunperin Indonesiasta, mutta Palkuainen-yrityksen yrittäjä Jouni Hiltunen valmistaa sitä kotimaisista palkokasveista. Idean hän sai opiskeluaikana Viikissä mikrobiologian laitoksella.

Raaka-aineeksi herneitä Suomesta kyllä löytyy, mutta harvinaisempaa sinilupiinia on Hiltusen mukaan viljelty Suomessa vasta kolmisen vuotta.

Hyvät ravintoarvot omaavaa sinilupiinia käytetään paljon Australiassa karjan rehuna ja myös ruuan valmistukseen.

Lupiineista kakkuja

Tempe-kakku syntyy sinilupiineista ja herneistä sienirihmastojen avulla. Hernetempen valmistus kestää viisi päivää. Herneitä mm. höyrytetään ja niihin lisätään homesieni, joka muodostaa rihmastot ja herneet ikään kuin kasvavat yhteen. Kakku pienitään ja pakataan kauppoihin vakuunimyyntipakkauksiin myytäväksi. Yrittäjä Jouni Hiltunen uskoo että kauppojen hyllyillä on tilaa uusille elintarvikkeille.

- Kasvituotteita ei juuri ole kaupoissa ja niitä voisi helposti tehdä paljonkin. Markkinat ovat avoimet, eikä kilpailua ole paljon että hyvähän täällä on nyt toimia ja tuoda kaikenlaisia uusia tuotteita, Hiltunen kertoo.

Tempe säilyy kaksi kuukautta ja sitä myydään mm. Ruohonjuuren ekokaupoissa ja Hämeenlinnassa Hämeensaaren Citymarketissa.

Nälkä pysyy loitolla

Ruokakäytössä harvinaisella sinilupiinilla on hyvät ravintoarvot. Lupiinitempe sisältää ravintokuitua yli 20 prosenttia ja proteiinia 15 prosenttia. Ruuan raaka-aineena tempe on monipuolinen. Sitä syödään sellaisenaan paistettuna, keittoina, grillattuna, friteerattuna ja vaikkapa levitteenä leivällä. Vaikka tempe onkin monipuolinen, se ei vielä Hiltuselle riitä.

- Kohta siirrymme kasvismaidon kehittelyyn. Katsomme millainen on lupiinimaito, kauramaito, hamppumaito ja näistä sitten tehdään jäätelöä ja jogurttia. En tiedä vielä, koska tulevat markkinoille, mutta tulevat kyllä, Hiltunen vakuuttaa.

Lue seuraavaksi