1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Tällä logolla Jolla purjehtii

Nokian hylkäämä käyttöjärjestelmä Meego on saamassa uuden elämän Jolla-yhtiön suunnittelemissa puhelimissa. Ensiaskeliaan ottava yritys on jo saanut kokoonsa nähden kohtalaisesti huomiota, vaikka sillä ei ole julkisuuteen oikeastaan paljon muuta näytettävää kuin logonsa. Esimerkiksi nettisivuja yhtiöllä ei ole.

Kuva: Jolla

Toimitusjohtaja Jussi Hurmolan mukaan Jollan julkisuus ei kuitenkaan ole sattumaa, vaan tarkan suunnittelun ja työn tulos.

Aloittelevalla Jolla-yhtiöllä on noin 50 työntekijää ja lisää palkataan koko ajan. Valtaosa joukosta on siirtynyt Nokialta, joka viime vuonna ilmoitti lopettavansa Meego-käyttöjärjestelmän kehittämisen.

Jolla on keskittynyt ensimmäisen laitteensa julkaisun valmisteluun. Se on lupaillut sitä loppuvuodeksi. Ensimmäinen myynti- ja jakelusopimuksensa Jolla teki hiljan Kiinan suurimman älypuhelimien vähittäismyyntiketjun kanssa. Nyt se keskustelee komponenttitoimittajien ja mahdollisten valmistajien kanssa.

Julkaistavissa Jolla-puhelimissa pienellä j:llä kirjoitetun "jolla"-logon on tarkoitus komeilla kullan värisenä.

Kovaa vauhtia julkisuuteen

Jolla perustettiin viime vuoden lokakuussa. Siitä alkoi uuden kännykkähaastajan kehittely tositarkoituksella. Mutta Jollassa on tehty muutakin tosissaan.

Muutaman päivän kuluessa Jolla ja Hurmola ovat näkyneet mediassa tämän tästä. Toimitusjohtaja Jussi Hurmolan mukaan se ei ole ollut sattumaa.

-Tämä on kaikki kovan työn tulosta. Mitään ei saa ilmaiseksi. Onnea meillä on ollut mukana, mutta onni vie ainoastaan tiettyyn rajaan asti. Sen jälkeen pitää tehdä töitä, sanoo Hurmola.

Hurmolan mukaan julkisuuskampanjaan lähdettiin, kun Jollalla oli varmuus riittävästä rahoituksesta sekä varmuus prototyypistä ja sen tekniikan toimimisesta.

Jollan väen mielestä julkisuuskampanja voitiin aloittaa, kun heillä oli riittävästi itsevarmuutta sanoa: "Me teemme tämän."

Hurmolan mukaan Jollan oli myös aika saada vastakaikua julkisuudesta, että sen suunnitelma on oikeasti mahdollinen.

Ajoitus ja tekstit valmiina

Jollan julkisuuskampanja ajoitettiin tiedotusvälineiden hiljaisimpaan kuukauteen, heinäkuuhun ja heti Nokian Meego-puhelin N9:n viimeisen päivityksen perään.

- Lauantaina kello 13 meillä oli mietittynä muutama Twitter-lause ja ensimmäinen alkoi: "Meego ei ole kuollut..." ja sitten: "Haluamme herättää sen henkiin...", kertoo Jussi Hurmola.

Sen jälkeen alkoi tulvia palautetta sekä kysymyksiä ja Jollan väki oli jo valmiina käymään keskusteluja tiedotusvälineiden ja kuluttajien kanssa. Pian alan nettijulkaisussa julkaistiin aiheesta ensimmäinen artikkeli. Hurmolan mukaan kaikesta valmistelusta huolimatta kiinnostus yllätti silti.

Kiinnostuksen synnyttyä Jolla julkaisi lehdistötiedotteen, jotta nettijulkaisuja suuremmat tiedotusvälineet saivat virallisemman oloista tietoa nettijulkisuutta pari päivää saaneesta Jollasta.

Hurmolan mukaan lehdistötiedote oli tosin kirjoitettu valmiiksi jo ennen kuin yksikään twitter-rivi.

Sen jälkeen Jolla ja Hurmola ovat vastanneet kaikille, joilla on ollut kysyttävää. Haastattelupyyntöjä on tulvinut ja Hurmola on kiertänyt eri tiedotusvälineissä heinäkuun uutisköyhyyttä täyttämässä.