Hyppää sisältöön

Presidenttipari järjesti jymy-yllätyksen Koikkalan kesätorilla

Juvan Koikkalan kylän vakituiset ja kesäasukkat hieraisivat kerran jos toisenkin silmiään, kun Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö saapui Jenninsä kanssa kesätorille lauantaina.

Kuva: Johanna Purhonen

Koikkalan väki kohtaa aina kesälauantaisin tuoreiden leivonnaisten ja käsitöiden ympärillä. Matti Eskoa suurempaa julkkista ei paikalla ole aiemmin nähty.

Niinistöt poikkesivat torille matkalla Savonlinnan Oopperajuhlilta Mikkelin Kuninkuusraveihin. Koikkalassa vietettin sattumoisin juuri lauantain perinteistä kyläjuhlaa.

- Aivan täydellinen yllätys meille. Pientä vihiä saimme aamuyhdeksältä, kun turvamiehiä poikkesi paikalla, kyläyhdistyksen varapuheenjohtaja Johanna Purhonen riemuitsi.

Ninistöt viipyivät paikalla lähes tunnin. Molemmat keskustelivat vilkkaasti kylän väen kanssa ja joivat kahvit.

Ala-asteen viidesluokkainen Saku Härkönen muistaa toripäivän ikuisesti.

- Presidentti osti viidellä eurolla pussillisen kanttarellejä, jotka Saku oli itse kerännyt, Johanna Purhonen kertoo.