Batmanin erikoisnäytös esitetään Pariisissa

Elokuvan tuotantoyhtiö Warner Bros on perunut näyttelijöiden vierailuja Meksikoon, Japaniin ja Pariisiin.

Elokuvateatteri Grand Rex. Kuva: EPA/ Cristophe Karaba

Pariisissa järjestetään tänään lauantaina uuden Batman-elokuvan erikoisnäytös. Elokuvan Ranskan ensi-ilta peruttiin eilen perjantaina Yhdysvalloissa tapahtuneen verilöylyn takia.

Grand Rex -elokuvateatteri on ilmoittanut esittävänsä elokuvan tänään, koska elokuvan vannoutuneille faneille ei haluta tuottaa pettymystä. Elokuvateatterin mukaan osa faneista ei kuitenkaan aio tulla katsomaan elokuvaa tänä iltana.

Elokuvan tuotantoyhtiö Warner Bros on ilmoittanut peruneensa elokuvan näyttelijöiden vierailuja Pariisiin, Mexicoon ja Japaniin.

Toinen ranskalainen elokuvateatteri perui eilen Yön ritarin paluu -nimisen uuden Batmanin Ranskan ensi-illan Yhdysvaltojen tapahtumien takia.

Elokuva on tarkoitus tuoda yleiseen levitykseen Ranskassa ensi viikon keskiviikkona.