Ensimmäinen avaruudessa vieraillut amerikkalaisnainen kuoli

Sally Ride teki ensimmäisen avaruuslentonsa vuonna 1983. Hän ehti lentää yhteensä 350 tuntia avaruudessa ja osallistua kahdelle lennolle.

Ulkomaat

Ensimmäinen avaruudessa vieraillut amerikkalainen nainen Sally Ride menehtyi maanantaina haimasyöpään, kertoo hänen nimeään kantava säätiö. Astronautti oli kuollessaan 61-vuotias.

Ride vieraili avaruudessa vuonna 1983 Challenger-sukkulan kyydissä, seitsemännessä Yhdysvaltain avaruussukkulaohjelmassa. Nasan palvelukseen hän pääsi vuonna 1977, kun avaruusvirasto otti vastaan ensimmäisen kerran hakemuksia siviileiltä sekä samalla myös naisilta.

Ride valittiin Nasan palvelukseen 8 000 ehdokkaan joukosta. Naisia 35 valitun joukossa oli yhteensä kuusi.

Sally Ride ehti lentää yhteensä 350 tuntia avaruudessa ja osallistua kahdelle lennolle. Hän jäi eläkkeelle Nasasta vuonna 1986.

Astronautin kuolemaa on kommentoitu jo Yhdysvalloissa. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama kuvaili menehtynyttä astronauttia kansalliseksi sankariksi ja voimakkaaksi roolimalliksi. Hänen mukaansa Ride rohkaisi nuoria tyttöjä tavoittelemaan tähtiä.

Lähteet: Reuters, AFP