Poimijaryntäys Lappiin viikon päästä

Suurin osa ulkomaalaisista marjanpoimijoista on toistaiseksi lähetetty Lapista etelään, kertoo Yle Lapin tekemä kysely. Neljä kuudesta pohjoissuomalaisesta marjayrityksestä sanoo vieneensä välittämiään poimijoita tienestiin kypsemmille marjamaille.

Kotimaa
Thaimaalaisia marjanpoimijoita Kemijärven Luusuassa
Osa marjayrityksistä on joutunut lähettämään kaikki poimijansa Lapista etelämmäs arvioitua myöhäisemmän mustikkasadon vuoksi. Kuva: YLE / Jyri Tynkkynen

Lapin marjametsät eivät vielä täyty ulkomaalaisista poimijoista, sillä kypsää marjaa ei tällä hetkellä kovinkaan paljon ole.

Vaikka lähes kaikki pohjoiseen kutsutut poimijat - noin 2 200 henkilöä - ovat maahan saapuneet, on heitä Yle Lapin kartoituksen mukaan maakunnassa vain alle tuhat. Loput on lähetetty väliaikaisesti etelään, koska siellä sato on kypsä.

Korvatunturin Marja Oy on joutunut siirtämään osan noin 640:sta poimijastaan pois Lapista. Noin 90 ukrainalaista on vielä saapumatta Suomeen.

- Olemme lähettäneet viikko sitten 230 henkilöä etelämmäksi, Korvatunturin Marja Oy:n paikallisjohtaja Jari Huttunen sanoo.

Hillaa pääsee jo paikoitellen poimimaan, mutta mustikkasato odotuttaa vielä itseään elokuun alkupäiviin saakka.

- Olen arvioinut, että elokuun neljännen, kuudennen päivän paikkeilla päästään aloittamaan Lapissa mustikan poiminta.

Kiantama Oy, Arctic International ja Polarica ovat työllistäneet kaikki poimijansa toistaiseksi Lapin maakuntarajan eteläpuolelle. Yhteensä nämä kolme ovat välittäneet Suomeen noin 900 henkilöä.

Ulkomaisia poimijoita on tullut pohjoiseen pääosin toissaviikonlopusta lähtien.

Osa poimijoista saattaa jäädä etelään

Etelään sijoitettujen marjanpoimijoiden paluu Lappiin riippuu siitä, milloin sato kypsyy ja kuinka paljon sitä on.

- Kun Lapissa marja kypsyy, niin poimijoita aletaan siirtää takaisin, ainakin osittain. En osaa sanoa tarkkaa päivää, seuraamme Lapin tilannetta aktiivisestikin, rovaniemeläisen Arctic Internationalin yrittäjä Janne Naapanki sanoo.

Jari Huttunen näkee, että paluulla ei ole kiire.

- Jos siellä on hyvin mustikkaa, voivat olla etelässä pitempäänkin. Mahdollisesti sitten loppukauteen tänne mustikkaan ja puolukkana. Sen hetkinen tilanne kertoo sen, emme pysty etukäteen suunnittelemaan sitä.

Posiolaisen Petri Lehtiniemi Oy:n 115 poimijaa ovat saapuneet tämän viikon maanantaina. Yrittäjä katsoo vielä muutaman päivän ajan, siirretäänkö poimijat väliaikaisesti etelämmäs.

Ainoastaan Tessacraft aikoo pitää kaksisataa ulkomaalaista poimijaansa koko ajan Lapissa. Nämä poimijat hillastavat tällä hetkellä Rovaniemen ja Ylitornion seutuvilla.