Unikeoksi kastettiin Muumimaailman Tomi Lohikoski

Unikeko molskautettiin viileään mereen Naantalissa perinteiseen tapaan Paraatityttöjen ja satojen aamuvirkkujen kaupunkilaisten ja kesävieraiden saattelemana ja kannustamana.

Kotimaa
Muumimaailma Oy:n toimitusjohtaja Tomi Lohikoski heitetään mereen.
Vuoden 2012 unikeko Tomi Lohikoski päätyi perinteiden mukaisesti mereen Naantalin satamassa.

Valtakunnan virallinen unikeko on Muumimaailman toimitusjohtaja Tomi Lohikoski. Vanhan ja pitkien perinteiden mukaisesti Lohikosken valinta julkistettiin heittämällä hänet mereen Naantalin vierassatamassa.

Tomi Lohikoski on paljasjalkainen naantalilainen ja työskennellyt Muumimaailman palveluksessa yrityksen syntyajoista lähtien. Unikeon titteli annetaan kunnianosoituksena ja kiitoksena kaupunkilaisten hyväksi tehdystä työstä.

Elämäntyö Muumimaailmassa

Muumimaailmassa Tomi Lohikoski aloitti kesätyöntekijänä vuonna 1993. Toimitusjohtajaksi hän siirtyi vuonna 2007.

- Ensimmäisenä vuonna Muumimaailmassa kävijöitä oli huikeat 170 000. Muumimaailman tuloa hiukan naureskeltiin ja sitä pidettiin ohimenevänä juttuna, Lohikoski muistelee yrityksen alkuaikoja.

1990-luvun loppupuolella olleen yrityssaneerauksen kautta jaloilleen päässyt Muumimaailma on vakiinnuttanut asemansa Varsinais-Suomen kärkikohteena. Kävijämäärät ovat vuosittain noin 220 000.

Uransa alussa, Muumimaailman kesätöiden vastapainona Tomi toimi talvisin koulutustaan vastaavassa toimessa opettajana muun muassa Liedossa. Nykyisessä työssään hän voi yhdistää saamansa opettajakokemuksen, onhan hänellä joka kesä kesätöissä lähes 250 nuorta.

Vuoden 2012 Unikeon valintaan vaikutti Tomi Lohikosken henkilökohtainen, pitkä panos Muumimaailmassa.