1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Aikuisilla lupa leikkiä

Espoon Dipolissa käynnistyy tänään perjantaina Suomen suurin roolipelitapahtuma Ropecon. Tapahtuman odotetaan keräävän viikonlopun aikana noin 3 700 kävijää.

Kotimaan uutiset
Roolipelaajia pelaamassa lautapeliä.
Roolipelitapahtuma Ropecon kokoaa roolipelaajat ympäri maan vuosittain yhteen.Ropecon 2006 / kuvaaja: Timo Halen

Roolipelitapahtuma Ropecon kerää tänä viikonloppuna roolipelaajat yhteen Espoon Dipoliin. Perinteisten pöydän ääressä pelattavien roolipelien lisäksi tapahtumassa on tarjolla live-roolipelejä, esitelmiä sekä työpajoja.

Ropecon tiedottaja Maija Hannula rohkaisee ensikertalaisiakin osallistumaan tapahtumaan.

- Meillä on paljon aloittelijaystävällistä ohjelmaa, kuten pajoja ja luentoja, joissa selitetään, mistä tässä on kysymys. Keskiaikaisten tanssien pajaan tai miekan heilutus pajaan voi tulla kuka tahansa.

Tapahtuman tämän vuoden teemoja ovat fantasia ja muut vaihtoehtotodellisuudet. Viikonlopun aikana nähdään erilaisia ohjelmanumeroita yhteensä 150 kappaletta. Ohjelmaa on tarjolla niin järjestäjien kuin osallistujienkin taholta.

- Muun muassa pöytäroolipelaamista, liveroolipelaamista, lautapelaamista. Sen lisäksi järjestetään pehmomiekkailun Suomen mestaruusturnaus ja oma suosikkini, kivi-paperi-sakset –turnaus, Hannula kertoo.

Hannula kuvailee roolipelaamista aikuisten leikkimiseksi. Roolipelaamisesta voi kuitenkin saada eväitä oikeaan elämäänkin.

- Meidän toinen kunniavieraamme on Saksasta ja hän käyttää larppaamista eli live-roolipelaamista työssään erityistarpeisten lasten kanssa. tapahtumassa hän luennoi siitä, kuinka live-roolipelaamista voi käyttää poliittisen kasvatuksen tukena ja työkaluna.

Lue seuraavaksi