Lehmien ystävyyssuhteet tutkijoiden syynissä

Tutkijoiden mukaan lehmien sosiaalisten suhteiden selvittäminen voi olla avain parempaan maidontuotantoon.

tiede

Englanissa on alettu selvittää, miten lehmät ystävystyvät toisten lehmien kanssa. Tutkimuksen tarkoituksena on parantaa lehmien hyvinvointia ja sitä kautta lisätä niiden maidontuotantoa. Onnellisen lehmän uskotaan olevan myös hyvä lypsylehmä.

Exeterin yliopiston tutkijat ovat laittaneet devonilaisen maatilan lehmille elektronisia kaulapantoja, jotka kertovat mm. miten lähellä lehmät ovat toisiaan. Tämän perusteella tutkijat kartoittavat lehmien sosiaalista käyttäytymistä.

- Sosiaalisilla eläimillä luonnossa tehdyt tutkimukset tukevat sitä ajatusta, että ryhmän rakenne ja eläinten väliset suhteet vaikuttavat niiden terveytyeen ja hyvinvointiin, sanoo lehmätutkimusta johtava tohtori Darren Croft.

Koska lehmäkin on laumaeläin, uusien eläimien tuominen laumaan tai joidenkin yksilöiden poistaminen laumasta voi vaikuttaa lehmien hyvinvointiin, tutkijat arvelevat.

Tohtori Croft sanookin toivovansa, että tutkimuksen avulla voidaan luoda sellaiset periaatteet karjan käsittelylle, että eläimet voisivat entistä paremmin. Tutkimustuloksia on odotettavissa kolmen vuoden kuluttua.

Britannian maitotalouden arvo on vuosittain noin 10 miljardia euroa.