1. yle.fi
  2. Yle Uutiset
  3. kulttuuri

Joka kolmas suomalainen kopioi musiikkia tai videoita

Asiantuntijan mukaan laillisen kopioinnin määrä ei ole viime vuosina heilahdellut suuntaan tai toiseen. Eniten musiikkia kopioidaan mp3-soittimeen, matkapuhelimeen tai tietokoneelle.

Kuva: Alessandro Della Bella / EPA

Joka kolmas suomalainen eli 1,8 miljoonaa kansalaista kopioi musiikkia tai videoita laillisesti omaan käyttöönsä. Teoston hyvitysmaksuyksikön Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan musiikkia kopioitiin alkuperäisiltä cd-levyiltä 33 prosenttia ja videoita 69 prosenttia tv-lähetyksistä.

- Minusta tämä luku (1,8 miljoonaa) on paljon, taso on ollut sama viime vuosien aikana. Iso osa suomalaista tekee yksityistä kopiointia, sanoo Teoston hyvitysmaksuyksikön päällikkö Olli valkama.

Valkaman mukaan yksityisten henkilöiden laillista kopiointia edistää se, että tallennusmahdollisuuksia on tullut enemmän laitteiden lisääntyessä.

Laillisesti kopioituja musiikki- ja videotiedostoja oli tutkimuksen mukaan 548-678 miljoonaa kappaletta. Kun verkkokaupasta ostetut tai laittomasti kopioidut musiikki- ja videotiedostot luetaan mukaan, kopioinnin määrä oli kaikkiaan arviolta 1,7 miljardia tiedostoa vuodessa.

Musiikkia kopioitiin useimmiten mp3-soittimeen, matkapuhelimeen ja tietokoneelle. Videoita kopioitiin eniten tallentavalle digiboksille tai tietokoneelle.

Tutkimuksessa haastateltiin 3040:ä 15-70-vuotiasta suomalaista. Tutkimukseen ei otettu mukaan omatekoista musiikkia ja videomateriaalia ja työkäyttöä varten kopioitua musiikki- tai videoaineistoa.

Suomen lain mukaan alkuperäisten cd-levyjen ja tv-tallennusten kopiointi kuuluu lailliseen yksityiseen kopiointiin. Lain mukaan myös kopioiminen kavereilta ja perheenjäseniltä on sallittua. Kopiointia hyvitetään teosten tekijöille laitteista kerättävin hyvitysmaksuvaroin.

Luovan työn tekijät ja yrittäjät Lyhdyn mukaan tämän vuoden hyvitysmaksutulo on arviolta 7 - 8  miljoonaa euroa, mikä ei ole tasoltaan riittävä summa. Lyhdyn mukaan hallituksen pitäisi kiirehtiä hyvitysmaksun uudistamista.