Etälamautin yleistyy poliisin voimankäytössä

Sähköllä taltuttava etälamautin ei vammauta, kuten perinteinen ampuma-ase. Luotiaseen käyttöä on pystytty etälamauttimen käytöllä karsimaan.

Kotimaa
Poliisin käyttämä sähköase.
Etälamautin on tällä hetkellä jo lähes kaikilla poliisipartiolla mukana autossa, ja noin kolmannes poliiseista on koulutettu käyttämään sitä.Timo Ikonen / Yle

Poliisi käyttää etälamautinta entistä useammin rähinätilanteissa. Päijät-Hämeen poliisilla etälamautin oli apuna viime vuonna 22 kertaa ja lähes yhtä monta kertaa lamauttavia nuolia käytti myös Kanta-Hämeen poliisi. Luvussa ovat mukana myös uhkaamistilanteet.

Etälamauttimella on korvattu luotiasetta hyvällä menestyksellä jo yli viisi vuotta, sanoo ylikomisario Pekka Kokkonen Päijät-Hämeen poliisista.

- On ihan selkeää näyttöä siitä, että etälamautinta käyttämällä ollaan vältytty ampuma-aseen käyttämiseltä. Eli kohdehenkilölle on aiheutunut vähemmän vammoja kun tilanteesta, jos olisi jouduttu käyttämään luotiasetta. Tältäosin etälamautin näyttää kyllä lunastaneen hyödyllisyytensä ansiosta paikkansa poliisin voimankäyttövälineenä, ylikomisario Kokkonen kertoo.

Etälamautin on tällä hetkellä jo lähes kaikilla poliisipartiolla mukana autossa ja noin kolmannes poliiseista on koulutettu käyttämään sitä.

Etälamautinta käytetään siten, että poliisi koskettaa sillä kohdehenkilön lihasta tai ampuu laitteesta nuolet johtoineen kiinni kohdehenkilöön. Kosketus aiheuttaa toimintaa lamauttavaa kipua, kun taas nuolien käyttö aiheuttaa sähkösysäyksen, joka lamauttaa lihaksen.