1. yle.fi
  2. Uutiset

Lokkiverkoista apua Kauppatorilla

Helsingin Kauppatorin laajennetusta lokkiverkosta on saatu hyviä kokemuksia. Ruoanmyyntipaikkojen ylle asetettu verkko on kooltaan kaksinkertainen viime vuoteen verrattuna. Lokit ovat pysyneet poissa sen alta.

Johanna Rönnlöf
Kuvassa lentävä lokki.
YLE / Anssi Leppänen

Sen sijaan rautalankavaijerit ovat olleet tehottomia, sillä lokit ovat oppineet lentämään niiden alta. Tukkutorin tiedottajan Johanna Rönnlöfin mukaan Keski-Euroopassa vaijerit ovat toimineet, mutta älykkäät helsinkiläislokit tottuivat vaijereihin nopeasti.

Lokit ovat oppivaisia eläimiä, joten parhaillaan mietitään uusia keinoja ruokavarkaiden torjumiseksi. Ensi kesäksi lokkiverkkoa suunnitellaan jälleen laajennettavaksi.

Toiveissa on saada Kauppatorille myös lokkivahdit, jotka jakaisivat tietoa siitä, ettei lintuja saa ruokkia. Tänä kesänä torilla ei ollut lokkivahteja.

- Turisteista on hauska ottaa kuvia siitä, kun lokki syö kädestä. Vahtien tarkoitus on muistuttaa, ettei niin kannata tehdä, kuvailee Johanna Rönnlöf.

Myös ruokakojujen sijoittelua mietitään uudelleen. Täksi vuodeksi kojut siirrettiin rantaan, mutta paikasta on saatu jonkin verran kielteistä palautetta, kertoo Johanna Rönnlöf.

  • Yritämme löytää niille sellaisen paikan, ettei käry häiritsisi ketään.

Lue seuraavaksi