1. yle.fi
  2. Uutiset

Asuntojen tarjouskauppa yleistyy vähitellen myös Pirkanmaalla

Uusia asunnonvälittäjiä on lähtenyt mukaan tarjouskauppaan. Osa miettii vielä, sillä monella asiakkaalla on vielä epäluuloja tarjouskauppaa kohtaan.

Asuntomessut 2012
Kuva Kiinteistömaailman nettisivuilta.
Yle

Perinteisessä asuntokaupassa asunnolle määritellään hinta. Sitten ryhdytään yleensä tinkimään.

Tarjouskauppa puolestaan asettaa asunnolle lähtöhinnan, jonka pohjalta tehdään tarjouksia ylöspäin. Kirjallisten tarjousten euromäärä on netissä nähtävillä, kun perinteisessä mallissa tarjoukset jäävät ostajaehdokkailta piiloon.

Kaikkia tarjouskauppa ei ole vielä vakuuttanut.

- Palaute mitä me olemme siitä kuulleet, sekä meidän ostaja- että myyjäasiakkailtamme, on tähän asti ollut hyvin negatiivisvoittoista. Oikeastaan siitä syystä ei nähdä tarpeelliseksi mitään muutosta lähteä toteuttamaan, sanoo Pirkan OP-Kiinteistökeskuksen myyntijohtaja Satu Salmiranta.

Huoneistokeskus on sen sijaan päättänyt hypätä tarjouskauppakelkkaan. Huoneistokeskus Tampereen toimistonjohtaja Tuija Järvi kertoo, että ensimmäinen Oma tarjous -myyntisopimus on tehty.

Oma vahva uskoni on, että tarjouskauppa-ajatuksesta tulee vahva, tasavertainen perinteisen kaupankäynnin rinnalle.

Misa Roito

- Tämähän on yksi hyvä vaihtoehto meidän asiakkaillemme, että miten eri lailla voidaan asuntoja myydä ja miten mahdollisesti saadaan se paras mahdollinen tulos.

Tarjouskaupan edelläkävijänä Kiinteistömailma

Kiinteistömaailma Tampere Ratinan toimitusjohtaja Misa Roito pitää mainiona asiana sitä, että tarjouskauppa alkaa kiinnostaa muitakin asunnonvälittäjiä. Roiton mukaan viidessä vuodessa tarjouskauppa on tullut heidän asiakkailleen tutuksi.

- Pirkanmaalla Kiinteistömaailmalla tällä hetkellä myynnissä olevista myyntikohteista noin 30 - 35 prosenttia on tarjouskaupan piirissä. Oma veikkaukseni on, että kun mennään kaksi, kaksi ja puoli vuotta eteenpäin, meillä on 50 - 60 prosenttia myyntivarannosta tarjouskaupan piirissä.

- Oma vahva uskoni on, että tarjouskauppa-ajatuksesta tulee vahva, tasavertainen perinteisen kaupankäynnin rinnalle, mikäli muitakin mukaan lähtee, Misa Roito sanoo.

Kuluttajavirasto on aiemmin tänä vuonna näyttänyt tarjouskaupalle vihreää valoa.

Lue seuraavaksi