Vieraskilpisiä autoja nähty asuntomurtopaikoilla

Asuntomurtojen määrä kasvaa edelleen Päijät-Hämeessä. Poliisin mukaan viime aikaisten murtopaikkojen läheisyydessä on nähty usein ulkomaan kilvissä olevia autoja.

murto
Asuntomurto
Yle

Päijät-Hämeen alueella on tehty runsaasti asuntomurtoja viimeisen kuukauden aikana. Heinäkuun aikana murtoja oli yhteensä 54 kappaletta.

Murrot ovat kohdistuneet pääasiassa omakotitaloihin, mutta myös rivitalo- ja kerrostaloasuntoihin on menty sisään.

Yhteistä murroille on se, että monesti asunnosta lähtee varkaiden mukaan vain koruja ja rahaa. Murtoja on myös tehty tietyllä asuinalueella useampi peräkkäin tai

samanaikaisesti muutama murto.

Poliisin mukaan murtopaikkojen läheisyydessä on nähty usein ulkomaan kilvissä olevia autoja sekä ulkomaalaisiksi epäiltyjä henkilöitä, jotka saattavat liittyä tapauksiin.