Suomalaistarkkailija: Tunnelma Damaskoksessa on alakuloinen

Syyriassa työskentelevä kokenut suomalaistarkkailija kuvailee tilannetta Damaskoksessa todella vaikeaksi. ”Ensi kertaa on tullut olo, että täällä ei ole enää turvallista olla”.

Syyria
Kuva Midanin kaupunginosan kaduilta Damaskoksessa 20. heinäkuuta.
Kuva Midanin kaupunginosan kaduilta Damaskoksessa 20. heinäkuuta. STR / EPA

Kapteeni Mika Kalmari on työskennellyt sotilastarkkailijana Syyriassa viime marraskuusta lähtien. Kalmari työskentelee YK:n Lähi-idän pitkäaikaisessa UNTSO-valvontaoperaatiossa, joka valvoo Israelin, Egyptin, Libanonin ja Syyrian solmimia aseleposopimuksia.

- Kaksi viikkoa sitten taistelut olivat kiivaimmillaan Damaskoksessa. Silloin ensi kertaa on tullut olo, että täällä ei ole enää turvallista olla, Kalmari kertoo puhelimitse Damaskoksesta.

UNTSO-tarkkailijoiden lisäksi Syyriassa on 150 sotilastarkkailijaa osana YK:n erityisedustajan Kofi Annanin rauhansuunnitelmaa. Heistä viisi on suomalaisia.

Annan ilmoitti eilen torstaina luopuvansa tehtävästään elokuun lopussa.

Tarkkailijoiden turvallisuustilanne heikkenee

Kalmari arvioi taisteluiden Syyrian hallinnon ja opposition välillä kestävän siihen asti, kunnes molemmilta osapuolilta löytyy todellista halua neuvotella rauhasta.

- Mahdotonta sanoa, onko YK:n sitten enää mahdollista päästä siihen väliin sovittelemaan tilannetta. Olen hyvin pessimistinen tällä hetkellä.

Olen hyvin pessimistinen tällä hetkellä.

Mika Kalmari

Annanin ilmoitus saattaa Kalmarin mukaan heikentää tarkkailijoiden turvallisuutta. YK:n tarkkailijoiden työ on viime viikkojen aikana vaikeutunut. Viime viikonloppuna Annanin tarkkailijoiden autosaattuetta kohti ammuskeltiin. Kalmarin mukaan YK:n ajoneuvoja on myös kaapattu. Henkilövahinkoja YK-joukoille ei ole tullut.

”Yritämme pitää itsemme kasassa”

Kalmarin mukaan osa suurimmista kaupungeista on tuhoutunut taisteluissa pahasti, ja jälleenrakennus tulee kestämään pitkään – kun siihen vaiheeseen päästään. Kalmari kuvailee tunnelmaa pääkaupungissa Damaskoksessa surulliseksi.

- Tilanne on paikallisten keskuudessa alakuloinen. Tunnelma on odottava.

Kalmarin mukaan sekä Annanin valtuuttamat että UNTSO-tarkkailijat ovat tiiviissä yhteydessä toisiinsa.

- Yritämme pitää hengen hyvänä juttelemalla ja jakamalla niitä kokemuksia, mitä on tapahtunut. Puramme sitä, mitä olemme kokeneet ja nähneet. Yritämme tavallaan pitää itsemme kasassa.

Kalmari jatkaa UNTSO-operaatiossa Syyriassa marraskuuhun asti, ellei YK-joukkoja evakuoida sitä ennen.

- Tästä konfliktista ei ole näkyvissä helppoa ulospääsyä. Taistelut tulevat jatkumaan vielä pitkään, ja toivon että tähän löytyisi poliittinen ratkaisu jossain tuolla kulisseissa.