Ratsastus ei ole enää rahasta kiinni

Ratsastusharrastajien määrä on tuplaantunut vajaassa kymmenessä vuodessa. Harrastusta ei pidetä enää hemmoteltujen pikkutyttöjen harrastuksena.

Kotimaa
Kalle hevonen ja ratsastaja Aino Jokela.
Yle

Ratsastusharrastuksen suosio on jatkuvassa kasvussa. Tutkimuksen mukaan kahdeksassa vuodessa harrastajien määrä on yli kaksinkertaistunut ja ratsastajia on tällä hetkellä noin 150 000.

- Tulevaisuus näyttää meidän kannalta tosi hyvältä. Ratsastusta ei pidetä enää hemmoteltujen pikkutyttöjen harrastuksena ja kaikilla on siihen mahdollisuus, sanoo Suomen Ratsastuksenopettajain yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Minkki Peltonen.

Peltosen mukaan ratsastaminen perustasolla ratsastuskouluissa ei ole enää rahastakaan kiinni.

- Lisäksi täytyy muistaa, että ratsastus on vain yksi osa harrastuksesta ja kaikilla on mahdollisuus aloittaa. Mukaan pääsee myös hevosten hoitajaksi tai toimihenkilöksi ja ne ovat sellaisia toimia, mihin ei rahaa tarvitse lainkaan, lupaa Minkki Peltonen.

Huipulle ratsastuskoulusta

Lahden Takkulan ratsastuskeskuksessa käydään viikon vaihteessa ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskilpailut. Mukana on eri puolilta Suomea 32 ratsastuskoulua ja kilpakentällä nähdään lähes kuusi sataa starttia.

Eri kilpailuluokissa palkitaan parhaat ja myös voittajahevosten hoitajat saavat palkinnon.

Suomen ratsastuksenopettajain yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan Minkki Peltosen mukaan ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskilpailut ovat tärkeä näyttö osaamisesta.

- Tämä on koko vuoden suurin tapahtuma ja tähän kilpailuun tähdätään koko vuosi, tämä on iso kilpailu. Tosi monella suomalaisella huippuratsastajalla on ratsastuskoulutausta, esimerkiksi olympialaisissa tällä hetkellä kilpaileva Emma Kanerva on ratsastuskoulusta aloittanut.

Aino Jokela Siilinjärveltä ja isoponi Kalle on saanut oman kilpailu-urakkansa tehtyä mutta jatkopaikkaa ei tullut. Siitä huolimatta Aino on tyytyväinen suoritukseensa.

- Ekaa kertaa olen kilpailemassa ja haen kokemusta ja minusta meni ihan hyvin. Äiti on ratsastanut ja hän vei minut tallille ja sen jälkeen vapaa-aika onkin kulunut hevosten parissa.

- Tallilla on hyviä kavereita ja se kasvattaa sosiaalisuutta. Hevosilta oppii kärsivällisyyttä varmaan, summaa Aino Jokela.