Tuulihaukat saatiin takaisin pesäpönttöjen avulla

Tuulihaukkojen määrä on lisääntynyt viime vuosina ahkeran pöntöttämisen ansiosta. Peltoaukeilla asuva tuulihaukka oli 1970-luvulla yleinen saalistaja, mutta sen kanta romahti. Pelkästään Varsinais-Suomen tuulihaukoille on rakennettu 600 pönttöä.

luonto
Tuulihaukan poikasia pöntössä.

Kymmenisen vuotta sitten Varsinais-Suomessa havahduttiin siihen, että maakunnasta oli hävinnyt tuulihaukka lähes kokonaan. Tämän jälkeen lintuharrastajat alkoivat laittaa tuulihaukoille pönttöjä latojen seiniin. Kari Ketola ja Kai Kankare ovat laittaneet tänä kesänä jo useita pönttöjä. Viimeiksi Isoniityn peltoaukiolle Ruskolle.

- Tämä pönttö oli jo viideskymmenesensimmäinen, kertoo lintuharrastaja Kari Ketola vuosien miittaisesta pöntötysinnostuksestaan.

Varsinais-Suomessa tuulihaukat ovat saaneet yhteensä noin 600 pönttöä. Tämän ansiosta tuulihaukkojen määrä on maakunnassa kymmenessä vuodessa liki kolmikymmenkertaistunut.

Seppo Pekkala Turun lintutieteellisen yhdistyksen petolintutoimikunta arvioi, että huonoimpana vuonna pesintöjä oli viisi ja tällä hetkellä heillä on 140 pesintää tiedossa.

- Tähän pesään syntyi muutama viikko sitten neljä poikasta, Uskoisin, että noin 300 - 400 pönttöä voitaisiin vielä lisätä, kertoo Pekkala.

Pöntöttäminen sopii maanomistajille

Tuulihaukka asustaa ja saalistaa myyriä peltoaukeilla. Keskeinen tekijä pöntötyksen onnistumisessa on ollut se, että maanomistajat ovat suhtautuneet sekä tuulihaukkoihin että pönttöihin myönteisesti. Ruskolaisen Raimo Vahteran mielestä lintumiehistä ei ole ollut haittaa.

- Ei missään tapauksessa, päinvastoin mukavaa, kun on saanut seurata, se on ollut mukava asia.

Kaarinalainen lintuharrastaja Kari Ketola vahvistaa, että muuallakin ollaan oltu myönteisiä.

- Kaikki ovat tähän mennessä antaneet luvan ja yhtään pönttöä ei olla asennettu ilman lupaa, kertoo Ketola.

Vielä 1970-luvulla tuulihaukka oli yleinen peltojen saalistaja. Sen jälkeen kanta romahti nopeasti, todennäköisesti syynä olivat ympäristömyrkyt. Kannan ollessa alimmillaan Suomessa pesi vain 1500 tuulihaukkaparia.

Nyt tuulihaukkojen määrä kasvaa voimakkaasti, tällä hetkellä niitä arvioidaan olevan noin 7000 paria. Tihein kanta on Pohjanmaalla.

Maanomistaja Raimo Vahterakin on alkanut seurailla tuulihaukan elämää.

- Ihan mielenkiinnolla olen seurannut, en mikään lintuharrastaja ole, mutta luonnossa olen koko ikäni ollut. Niitä on ihan mukava katsoa.