Vuokra-asuntojen huutokauppaan vaikea puuttua

Pääkaupunkiseudun vuokrat nousevat pienestä vauhdin taittumisesta huolimatta edelleen. Vuokrien jatkuva nousu ja asuntopula ovat jo useamman vuoden ajan aiheuttaneet asuntojen huutokauppaa.

vuokrat
Vuokra-asunto tyhjillään.
Juha-Pekka Inkinen / Yle

Vuokrien nousu on hieman hidastunut pääkaupunkiseudulla. Vuokrat nousevat silti edelleen - vapaiden markkinoiden vuokra-asuntojen vuokrat 3,4 prosenttia huhti-kesäkuussa, arava-asuntojen vuokrat puolestaan 4,4 prosenttia.

Vuokranantajaa vaikea saada vastuuseen

Hintoja nostaa tarjonnan vähäisyys. Lieveilmiöitäkin on syntynyt, kertoo Vuokralaiset VKL ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita. Viidalle tulee edelleen viikoittain ilmoituksia vuokra-asuntojen huutokaupasta, varsinkin kesällä.

- Asuntoilmoituksessa on tietty pyyntö. Sitten kun esittelytilaisuuteen menee, siellä alkaakin huutokauppa. Eniten tarjoavalle vuokrataan. Vuokrasuhdetta solmiessa vähän veivataan ja sanotaan, että laita paperin alareunaan uusi hinta.

Vuokranantajaa on vaikea narauttaa huutokaupasta eikä mikään laki varsinaisesti kiellä sitä .

- Hänellä on aika iso valta valita vuokralaisensa. Hän voi myös aina väittää, että peruste on jokin muu kuin suurin tarjous. Huoneenvuokralaissa ei ole mainintaa huutokaupasta. Ehkä ainoa keino on sanoa suoraan esittelytilaisuudessa vuokranantajalle tai esittelijälle, että hei, tämä ei ole reilua.

Vuokralla asuminen ei järkevää työssäkäyvälle

Viidan mukaan hintataso pitää huolta siitä, että varsinkaan nuorten ihmisten asumisväljyys ei parane.

- Tulotaso ei kehity samaa tahtia kuin vuokrat, joten ihmisen pitää muuttaa pienempään asuntoon tai kimppakämppään.

Vuokralla asuminen ei ole Viidan mielestä työssäkäyville vaihtoehto pääkaupunkiseudulla.

- Ei näillä korkotuilla. Jos perheessä on kaksi aikuista, jotka kumpikin käyvät töissä, on asuntolainan koron vähennysoikeus aikamoinen, vaikka korkotaso on alhainen.

Minne katosivat työsuhdeasunnot ja vakuutusyhtiöt?

Viidan mielestä vuokrien nousua on kiihdyttänyt se, että vuokra-asuntojen tarjoajista on pudonnut pois merkittäviä toimijoita.

- Kuntien pitäisi rakentaa entistä enemmän omana tuotantonaan vuokra-asuntoja, mutta meillä oli aiemmin enemmän myös työsuhdeasuntoja ja vakuutusyhtiöiden asuntoja. Nyt vakuutusyhtiöt hoitavat asuntoja keskitetysti lähinnä VVO:n ja Saton kautta, mutta mielestäni heidän tulisi miettiä oman tuotantonsa lisäämistä.