Vakavasti masentunut ei välttämättä jaksa hakea hoitoa

Vakavasti masentuneet joutuvat usein itse etsimään hoitoa. Terapiaa ei automaattisesti tarjota, vaan sairautta hoidetaan lääkityksellä. Jopa 15 prosenttia ihmisistä sairastuu vakavaan masennukseen elämänsä aikana, osa moneen kertaan.

Kotimaa
Henkilö seisoo yksin sumuisella laiturilla.
Terapiaa vakavaan masennukseen ei automaattisesti tarjota, se pitää itse järjestää.Mikko Stig / Lehtikuva

Runsaat kaksi vuotta sitten helsinkiläisen Emilian elämä romahti. Hän ei kyennyt nousemaan sängystä. Taustalla oli pitkä valvominen pienen lapsen kanssa. Lääkärissä diagnoosi oli vakava masennus. Sairaalajakso kesti viikon. Tuona aikana Emiliaa hoidettiin rauhoittavilla lääkkeillä. Hoito on jatkunut mielialalääkityksellä, jotta normaali toimintakyky arjessa palaisi.

- Ruotsalaiskirjailija Ann Heberlein on kirjoittanut kirjan En tahdo kuolla, en vain jaksa elää. Siltä on usein tuntunut, kuvailee Emilia synkimpiä hetkiänsä.

- Väsytti niin, että sängyn pohjalla kului päivä, kaksi, joskus viikko.

Vakava masennustila on taustaltaan monisyinen mielialahäiriö. Sen syntyyn ei ole olemassa yhtä yksittäistä syytä, vaan se on monen tekijän summa. Masennus on myös yleisin sairauslomaan johtava diagnoosi. Se on syynä jopa puoleen määrätyistä sairauslomista.

Emilia on ollut sairauslomalla sairautensa ajan, runsaat kaksi vuotta. Tänä aikana hän on elänyt rauhallista ja hidasta elämää. Töihin paluuta hän yritti, mutta se aiheutti syvän uupumuksen. Syksyllä Emilian on tarkoitus miettiä töihin paluuta uudelleen.

Terapiaan pitää itse hakeutua

Parin vuoden takaisen viikon sairaalahoidon aikana Emilia ei keskustellut yhdenkään psykiatrin tai psykologin kanssa. Lääkärin hän tapasi kerran. Hoitohenkilökunnan kanssa juttelu helpotti hieman, rauhoittavat lääkkeet tainnuttivat.

- Sairaalahoito oli mielestäni aika köyhää. Rauhoittavia lääkkeitä annettiin paljon. Heti kun tunnetila on ahdistus, itku tai suru, sitä lääkitään rauhoittavilla. Itse mieluiten olisin surrut sen surun pois. En saanut sairaalahoidosta mitään irti.

Kotihoidossa mielialalääkkeet ovat alkaneet tehota – pitkän pimeän tunnelin päässä alkaa jo näkyä valoa ja värejä. Emilia on jaksanut etsiä itselleen terapeutin ja psykoterapia alkaa syksyllä.

- Terapiaa ei automaattisesti tarjota, se pitää itse järjestää. Lääkitys on se ainoa hoito ja isompi apu, jota voi saada. Sitten kun itse on paremmassa kunnossa ja jaksaa etsiä itselleen terapeutin, voi suma lähteä purkautumaan. Oikea paranemisprosessi pääsee alkamaan vasta terapiassa.

Sairastamisen syyllisyys

- Kun jouduin sairaalaan, päällimmäinen ajatus oli syyllisyys. Suuri syyllisyys siitä, että olen itse aiheuttanut itselleni tämän tilan. Perhe joutuu siitä kärsimään ja läheiset kannattelemaan minua. En jaksanut elää, minusta tuntui että jonkun pitää potkia minua eteenpäin seuraavaan päivään. Perheeni, mies ja lapsi, ovat olleet syy jaksaa eteenpäin, kertoo Emilia.

Hän arvostelee vallalla olevaa superäitimyyttiä. Äitien sairastumisesta ei puhuta ja yhteiskunnassamme on vallalla ”täydellinen äiti” -myytti.

Vuosi sitten julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan ”superäideillä” on kohonnut masennusriski. Sosiologi Katrina Leuppin Washingtonin yliopistoon tekemä tutkimus perustui Yhdysvaltain työministeriön aineistoon, jossa kartoitettiin nuorten naisten asenteita työn ja kodin yhdistämiseen. Näiden tulosten mukaan työssäkäynti kohensi äitien mielenterveyttä ja työssäkäyvät äidit olivat vähemmän masentuneita kuin kotiäidit.

Poikkeuksena Leuppin mukaan olivat ”superäidit”, joilla oli selvästi suurempi riski masentua. He kun uskoivat, että työ ja perhe-elämä ovat yhdistettävissä vaivattomasti toisiinsa. Leuppin mukaan työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen kuitenkin vaatii lyhyempiä työpäiviä ja puolison apua.

Naisten ja tyttöjen sairastumisriski suurempi kuin muiden

Vakavaan masennukseen sairastuu elämänsä varrella jopa 15 prosenttia ihmisistä. Naisten ja tyttöjen sairastumisriski on tutkimusten mukaan tätä suurempi, jopa runsaat 20 prosenttia. Osalla oireet alkavat hormonaalisten muutosten myötä jo murrosiässä.

Emilian ensimmäinen depressio liittyy juuri teini-ikään. Naiseksi kasvamisen vaikeudesta, syömishäiriöistä ja itsetuhoisuudesta muodostui vyyhti, jonka takia Emilia oli sairaalahoidossa. Tuolloin tilanne ei tosin ollut yhtä vakava kuin nyt.

Psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen kirjoittaa lääkäriseura Duodecimin julkaisussa, että noin puolella vakavaan masennukseen sairastaneista tauti uusii jossakin elämän vaiheessa, osalla useitakin kertoja elämän aikana.

Arki alkaa sujua

Emilian perheen arkea pyöritetään yhdessä, mutta ison osan vastuusta on ottanut Emilian mies. Emilian äiti on ollut suurena apuna. Hän on ollut tyttärensä perheen päivittäisenä tukena - mutta työnsä hänkin joutui jättämään, koska uupui.

- Oli kausia, jolloin nukuin aamusta iltaan, joten luonnollisesti vastuu lapsen hoidosta oli miehellä ja äidillä, Emilia kertoo.

Perhe on ollut tukiverkkona, koska ystävien kannateltavaksi masennuksen taakka olisi Emilian mukaan ollut liian raskas. Moni ystävyyssuhde onkin jäänyt tai katkennut sairauden myötä.

- Aiemmin elin vain hetki kerrallaan ja saatoin nukkua vaikka kuinka paljon yhteen menoon. Nyt pystyn jo vähän suunnittelemaan tulevaisuuttakin. Näen siellä perhe-elämää ja elämää ylipäätään. Odotan uusia ihania hetkiä lapseni kanssa. Kun värit aukesivat sen mustan putken jälkeen, siitä todellakin nauttii. Tätä ei laukaissut mikään yksittäinen tekijä, kaikki tapahtui pikkuhiljaa.

Oman lapsen syntymäpäiviä voi jo ajatella.

- Yritän leipoa itse kakun. Viime vuonna en siihen pystynyt.