FC Hämeenlinnan pisteputki jatkui Kaurialassa

FC Hämeenlinna taipui dramaattisesti tasapeliin Ykkösen kotikampailussaan lauantaina. Joensuulaisten tasoitusmaali tuli ottelun lisäajalla.

Fc hämeenlinna
Maalivahti torjuu pallon.
Ari Lahti / Yle

Jalkapallon Ykkösen kamppailu FC Hämeenlinnan ja Joensuun Jipon välillä, saatiin pelata Kaurialan hyväkuntoisella nurmella loistavissa olosuhteissa lauantai – iltana. Avausjakson pelitapahtumia hallitsi neljän ottelun tappiottomassa putkessa oleva vierasjoukkue Jippo. Paras maalipaikka siunaantui vieraiden Pierre Kokoolle, joka vajaan puolen tunnin pelin jälkeen puski pallon valkopaitojen maalin tolppaan. Tauolle mentiin kuitenkin 0 – 0 tasatilanteessa.

Toisella jaksolla ottelu tasaantui, joskin vaaralliset maalitilanteet olivat kortilla. Kotijoukkue onnistui aivan ottelun loppuhetkellä luomaan hyvän kirin aikaiseksi, mutta vieraiden maalivahti Mikko Ikonen oli mies paikallaan, kunnes ottelun 88 minuutilla, valkopaitojen Aapo Lappalainen haistoi kuudentoista sisällä tilanteen ja nosti hallitusti pallon yli Ikosen.

Dramaattinen loppu

Iloa ehti kestää vain muutama minuutti, vaikka kotijoukkueen JP Tuomenojalla oli ottelun lisäajalla paikka viedä isännät jo 2 – 0 johtoon.

Valkopaidat pääsivät hyökkäämään kolmella yhtä vastaan, mutta Mikko Ikonen torjui vierasmaalissa vedon. Hämeenlinnalaispelaajien jäädessä hölmistyneinä seisoskelemaan hyökkäysalueelle, vaikka isännille kävi käsky juosta alas, Toni Tahvanainen tasoitti vieraiden vastahyökkäyksestä ottelun loppulukemiksi 1 – 1. Keskialoituksen jälkeen ottelu vihellettiin päättyneeksi.

Valmentajilla kahdenlaista fiilistä

Vieraiden päävalmentaja Jarmo Korhonen oli tyytyväinen yhteen sarjapisteeseen.

– Siitä lähdettiin, ettei ainakaan hävitä ottelua. Avausjakso pelattiin kuten halusimme, mutta toisella jaksolla meiltä loppui hivenen puhti. Kotijoukkueen maali oli vähän surullinen, mutta tasoitus vastaavasti takasi meille erittäin tärkeän pisteen.

Kotijoukkueen päävalmentaja Jussi Lempinen tunnusti vieraiden hallinneen ottelun alkupuolta.

– Emme päässeet Jipon keskikenttään kiinni avausjaksolla, mutta ote siirtyi meille toisella jaksolla. Johtomaalin jälkeen, kolmella yhtä vastaan pitää saada maali aikaiseksi. Vastahyökkäyksestä tehty tasoitusmaali kirvelee, mutta tasapeli takasi meille seitsemännen tappiottoman ottelun. Kyllä niitä voittojakin vielä tulee.

FC Hämeenlinna jatkaa sarjassa kahdeksantena, kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella. Jippo puolestaan on sarjassa kuudentena. Ensi torstaina hämeenlinnalaiset matkaavat Helsinkiin PK-35:den vieraaksi.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus