Verouudistus ei lamaannuttanut autokauppaa Pohjois-Savossa

Huhtikuun alussa voimaan tullut verouudistus ei ole vaikuttanut koko vuoden myyntimääriin Pohjois-Savossa. Vaihtoautot tekevät hyvin kauppansa tänä vuonna.

käytetyt autot
Autokauppias ja asiakas tekevät kauppaa.
YLE / Timo Heikura

Autokauppa on palaamassa raiteilleen autoverouudistuksen jäljiltä. Huhtikuun alussa tullut veromuutos aiheutti autokaupassa mahalaskun, mutta koko vuoden myyntimääriin sillä näyttää olevan pieni vaikutus. Esimerkiksi Pohjois-Savossa henkilöautoja on myyty alkuvuonna lähes saman verran kuin viime vuoden vastaavana aikana ja jopa enemmän kuin vuosina 2009-2010. Lisäksi vaihtoautojen hyvä kysyntä on paikannut uusien autojen myynnin laskua.

Päästöperusteinen autoverouudistus nosti useimpien autojen hintoja huhtikuun alussa.

- Autoveron muutos on ollut pikemminkin psykologinen asia. Autokaupan vilkkauteen vaikuttaa enemmän asiakkaan luottamus taloustilanteeseen, arvioi Kuopion Autokaupan toimitusjohtaja Ville Miskala.

Pohjois-Savossa rekisteröitiin tammi-heinäkuussa 2 769 henkilöautoa. Uusia mopoja rekisteröitiin 421 kappaletta, mikä on selvästi vähemmän kuin aiempina vuosina. Syyksi on epäilty muun muassa uudistusta, joka nosti mopokortin hintaa tuntuvasti.