Hannu Jortikka toi joukkueensa kotikonnuilleen

Venäjän kiekkoliigassa KHL:ssä valmentava Hannu Jortikka saa valmistautua uuteen kauteen kotikonnuillaan. Jortikan joukkue Amur leireilee Paimiossa ja pelaa Suomessa kolme harjoitusottelua. Ensimmäinen vastustaja on Jortikalle takavuosilta tuttu Turun Palloseura.

urheilu
Valmentajat Pekka Virta ja Hannu Jortikka

Turkulaisvalmentaja Hannu Jortikka aloittaa uuden kauden Suomessa, vaikka oma joukkue Amur Habarovskin kotikaupunki sijaitsee kaukana Venäjällä. Seuran johto on kiinnostunut suomalaisesta kiekkokulttuurista ja pelaajista ja siksi harjoitusmaastoksi valittiin Suomi. Sillä ei Jortikan mukaan ollut mitään tekemistä asian kanssa, että Jortikan koti sijaitsee Turussa.

- Kyllähän mä kotona asun enkä hotellissa. Totta kai järjestelyt ovat olleet helppoja, kun tunnen ihmisiä täällä. Saatiin pelit TPS:ää, HPK:ta ja Bluesia vastaan järjestettyä.

Joukkue on ollut koossa vasta pari viikkoa, joten tuloksellisia tavoitteita ei vielä ole. Viime kauden päätteeksi Amur selviytyi pudotuspeleihin. Pelaajia lähti pois kymmenen ja saman verran uusia pelaajia tuli tilalle. Valmentaja Jortikka tarvitsee aikaa selvittääkseen pelaajien ominaisuuksia.

- Ei mulla ole minkäänlaista käsitystä, millaisia jääkiekkoilijoita he ovat. Mulla on hyökkäyspäässä viisi uutta pelaajaa. Se on aika paljon. Mun pitää opetella niiden pelinumerot ja mitä siellä lukee selässä. Pitää rakentaa joukkue sellaiseksi, että me siellä (Venäjällä) pystytään pelaamaan ylivoimaa vastaan koko ajan, pohtii Jortikka.

Venäjällä harjoitusleirit ovat kuin sisäoppilaitoksia

Kauteen valmistautuminen on erilaista Venäjällä ja Suomessa. Hannu Jortikka kertoo, että Venäjällä harjoitusmäärät ovat suuremmat kuin Suomessa.

- Monet leirit ovat kuin sisäoppilaitoksia. Siellä ollaan leirikeskuksissa 24 tuntia, siellä hoidetaan syömiset, juomiset ja nukkumiset. Suomessa aloitetaan rauhallisesti, mutta Venäjällä lähdetään suoraviivaisesti liikkeelle, kertoo Jortikka.

Mun pitää opetella niiden pelinumerot ja mitä siellä lukee selässä.

Hannu Jortikka, Amurin valmentaja

Viime kauden päätteeksi Amur selviytyi pudotuspeleihin ja samalla Jortikka solmi kaksivuotisen jatkosopimuksen. Kauden tavoitteet ovat luonnollisesti kovat.

- Niinhän se on, että ruokahalu kasvaa syödessä. Menen hyvillä mielin takaisin. Mulla oli kyllä muitakin vaihtoehtoja Venäjän liigassa, mutta halusin jäädä Amuriin. Kaksivuotinen jatkosopimus takaa sen, ettei joka päivä tarvitse miettiä loppuuko leipä siihen. Leipä ei tule loppumaan ennen kuin kahden vuoden päästä, vakuuttaa Jortikka.

Tepsin päävalmentaja rakentaa joukkuettaan rauhassa

Turun Palloseuran päävalmentaja Pekka Virta on tyytyväinen joukkueensa vireystilaan tärkeiden ottelujen alla.

- Ihan mielenkiintoinen ottelu tulossa. KHL:stä on paljon puhuttu viime vuosina - rahoista ja ammattimaisuudesta. Kiva nähdä livenä, minkälainen joukkue on meihin verrattuna. Koko joukkue on intoa täynnä ja Eurotourin pelit ovat varmaan myös yhtä mielenkiintoisia.

TPS pelaa Amurin kohtaamisen jälkeen myös European Trophy -sarjan otteluja. Rauman Pitsiturnaukseen kaikki pelaajia ei vielä saatu, mutta nyt joukkue täydentyy.

- Hannu Pikkarainen tuli meidän harjoitusryhmään tänään maanantaina ja pelaa ensimmäisen ottelun torstaina, samoin kuin Tero Koskiranta. Travis Ehrhardt saapuu keskiviikkona. Joukkuetta rakennetaan pala kerrallaan eteen päin, kertoo Virta.