Saksalaistesti: Vedenpitävät ulkoilutakit lupaavat enemmän kuin pitävät

Kalvollisten takkien on vaikea hengittää, eikä sadekaan tahdo pysyä ulkona.

tekniikka
Vedenpitävät ulkoilutakit testissä.
Vedenpitävät ulkoilutakit testissä.Stiftung Warentest

Saksan riippumaton tuotetestaussäätiö Stiftung Warentest tutki 17 ulkoilutakkia. Mukana oli useita myös Suomesta saatavia malleja. Testissä selvisi, että hyvän takin saa parilla sadalla, mutta täydellistä ei oikein ole olemassakaan.

Testatuista yleiskäyttöön suunnitelluista outdoor- eli kaksikerroksisista takeista lähes kaikilla oli jonkinlaisia vaikeuksia selvitä kosteudesta.

Pahimmillaan hiki ei pääse höyrystymään takista kunnolla ulos, mutta sade pääsee kyllä viimeistään parin pesukerran jälkeen takkiin sisälle.

Testin kallein takki, Saksassa noin 300 euroa maksava Marmot Vagabond Jacket, ei ollut paras. Se oli samaa keskitasoa kuin esimerkiksi sadan euron hintainen Columbia Mission Air II Shell. Yhtään takkia ei arvioitu erinomaiseksi.

Testin kaksi parasta takkia olivat 179 euroa maksanut Jack Wolfskin Highland Men sekä 220 euroa maksanut Berghaus Carrock Jacket. Jack Wolfskin piti erinomaisesti sateen loitolla ja kesti monta pesukertaa vuotamatta. Berghaus puolestaan hengitti hyvin ja sen työn jälki oli laadukasta.

Sama takki voi kastella päältä ja sisältä

Stiftung Warentest huomioi arvosteluperusteissaan sateen pitävyyden ja hengittävyyden lisäksi takin istuvuutta, kulutuksenkestoa sekä materiaalien haitta-ainejäämiä. Testinukke sai esimerkiksi testisuihkussa päällensä samoja takkeja, useita kertoja pestyinä.

Suomessakin tutut Haglöfs Velum II Jacket, The North Face Men´s Resolve Jacket, Vaude Men´s Escape Light Jacket, Mammut Yosh Jacket, McKinley Grenada tai Adidas HT 2L CPS Jacket, eivät loistaneet juuri millään osa-alueilla.

Esimerkiksi McKinley ja Adidas vuotivat jo uutena ja Haglöfs parin pesun jälkeen. Testin kolmanneksi sijoittunut Columbia arvioitiin tyydyttäväksi, mutta tarjosi kuitenkin vähäiselle rahalle vastinetta.

Vatsa ja rintakehä kastuivat yleensä ensimmäisinä. Ongelmat alkoivat viimeistään siinä vaiheessa, kun takkien päällismateriaalin kyllästysaineet olivat kuluneet, eikä vesi enää päässyt helmeilemään takin pinnasta pois.

Muutamaan kertaan pesty takki päästi samaan aikaan veden läpi ja lakkasi hengittämästä.

Joka paikan höylää ei ole olemassakaan

Saksalaistestaajat muistuttavat, että joka tilanteeseen sopivaa outdoor-takkia ei ole olemassakaan. Takin istuvuus, taskujen määrä ja sijainti sekä hupun toiminta kannattaa valita käyttötarkoituksen mukaan. Esimerkiksi nyt testatut kaksikerroksiset takit eivät sovellu rinkkojen tai raskaiden reppujen kanssa vaelluskäyttöön.

Takkia valittaessa on syytä paneutua hupun istuvuuteen, sillä silmille putoava huppu tekee takista käyttökelvottoman. Myös kauluksen istuvuus ja tuulelta suojaavuus pitää kokeilla kunnolla sovittamalla. Kompromisseihin on tyydyttävä, sillä nopeasti kuivuva pintamateriaali on yleensä nopeasti kuluva pintamateriaali.

Mitä enemmän takissa on taskuja, sitä suurempi on riski kastua. Taskujen saumat ovat erityisen herkkä kohta. Saumoista pitää löytyä kunnon liimaus. Tuulettuvuuden puolesta auttaa, jos takissa on avattavia hiha- tai kainaloaukkoja.

Testin huonoin takki, sadan euron Killtec Canik Line Checker oli testaajien mukaan ulkoilutakin irvikuva. Vesi lorisi sisään heti uutena, päällismateriaali kului ja haalistui lähes heti. Takki oli lisäksi lähes täysin höyrynpitävä. Likomärkä ulkoilija tirisi omassa liemessään.