Ihmiset odottavat katoilla Manilan tulvan helpottamista

Tulva on vaatinut useita ihmishenkiä. Sateet eivät hellitä ainakaan pariin päivään.

Ulkomaat

Ainakin 16 ihmistä on kuollut tulvissa Filippiinien pääkaupungissa Manilassa. Rankkasateiden nostattamat vesimassat ovat pyyhkäisseet mukaansa asumuksia, tuhonneet siltoja ja laukaisseet maavyörymän hökkelikylässä kaupungin laidalla. Kuolonuhreista yhdeksän hautautui vyörymän alle.

Viranomaiset pelkäävät uhrien määrän nousevan, sillä monet asukkaat eivät noudattaneet ajoissa evakuointikehotusta. Manilassa on alkanut suuroperaatio katoille paenneiden ihmisten pelastamiseksi. Heitä noudetaan turvaan kumiveneillä ja armeijan kuorma-autoilla.

80 000 ihmistä Manilassa ja sen ympäristössä on hätämajoituksessa kouluissa ja hallintorakennuksissa. Monet ovat kuitenkin joutuneet kääntymään takaisin täpötäysistä rakennuksista.

Tulva on Manilan pahin kolmeen vuoteen. Maaperä ei enää kykene imemään monsuunisateiden sylkemää vettä, koska Manilaa ja sen ympäristöä riepotteli viime viikolla myös trooppinen hirmumyrsky.

Meteorologien mukaan Manilaan on satanut jo yli puolet koko elokuun normaalista sademäärästä ja vesi on miltei yhtä korkealla kuin vuonna 2009, jolloin tulvassa kuoli yli 460 ihmistä. Sateiden ennustetaan jatkuvan torstaihin saakka.

Lähteet: AFP, AP