Kaikki talviolympialaisista!

Veturitallin alue: Joutomaasta halutaan asuinkeidas

Porin Veturitallin alue aivan keskustan tuntumassa halutaan mahdollisimman nopeasti muun muassa asuinkäyttöön. Tällä hetkellä vehmaisa alue on lähinnä joutomaata.

veturit
Porin veturitaliinaluetta. Puita, junarata ja kerrostaloja.
Matti Kauvo / Yle

Porin Veturitallin alue Päärnäisten kaupunginosassa on valmis rakennettavaksi. Sen kaava on saanut lainvoiman. Kaava ulottuu vanhalta rautatieasemalta Rauhanpuistoon. Aivan Porin keskustan kupeessa oleva alue tulee monipuoliseen käyttöön.

Kaksi alikulkua suunnitteilla

- Vanhan hautausmaan pohjoispuolella olevalla pienellä alueella tavoitellaan kaupunkimaista pientaloasutusta. Veturitallin alue on puolestaan varattu palvelurakentamista varten ja siitä Karjarannan suuntaan on tulossa kerrostaloalue. Kaupunginsairaalan alueelle voidaan rakentaa monenlaisia palveluita, kertoo kaupunkisuunnittelupäällikkö Olavi Mäkelä.

Radan varteen on suunniteltu puistoalue.

- Tämä vihreä kaista ja Veturitallin alue aiotaan hakea lisäalueeksi Porin kansallista kaupunkipuistoa. Tämä on hyvin erityinen kohde keskellä kaupunkia.

Veturitallin alue liitetään lähialueisiin muun muassa Länsipuistoon ja jokirantaan tulevilla alikuluilla.

- Näin syntyy aivan uusia yhteyksiä alueelle.

Suunnitelmat kiinnostavat

Kaupunkisuunnittelupäällikkö OlaviMäkelän mukaan suunnitelmat ovat jo herättäneet paljon kiinnostusta.

VR:n vanhat työntekijätkin kertovat, että tämä oli niin hieno paikka, että kukat kukkivat aina, linnut lauloivat eikä aurinko laskenut.

Olavi Mäkelä

- Rakennusliikkeitä kiinnostaa erityisesti kerrostalokortteli ja nyt myös veturitallinalue, kun pilaantuneiden maiden puhdistaminen on selvinnyt. Kaupunkilaisia puolestaan kiinnostaa kaupunkimainen pientalorakentaminen.

Suunnitteilla on 35 kylki kylkeen rakennettua pientaloa. Tiivistä pientalorakentamista on kokeiltu Suomessa muun muassa Helsingissä.

- Ihmiset pitävät tämäntyyppisistä pientaloista, mutta niiden rakentaminen ei ole kovinkaan helppoa. Tästä tuleekin varmasti porilainen versio, koska Porissa on erilaiset markkinat ja hintataso kuin pääkaupunkiseudulla.

Raha ratkaisee aikataulun

Veturitallin alueen rakentamisen aikataulu on vielä avoinna.

- Rahat ovat piukassa ja katurahat varsinkin. Toisaalta erilaista tarjontaa pitäisi saada Poriin ja tämä on erityisen hieno paikka. Toivotaan, että ensi vuonna päästään alkuun.

Mäkelän mukaan alue kaipaa muun muassa pääkatuverkon kunnostusta ja kunnallistekniikkaa.

- Tällä hetkellä tämä koko alue näyttää joutomaalta, vaikka ollaan keskellä kaupunkia. Toivottavasti tämä aarre saadaan nopeasti käyttöön. Ei meillä ole vastaavanlaista aluetta näin lähellä ruutukaava-aluetta. VR:n vanhat työntekijätkin kertovat, että tämä oli niin hieno paikka, että kukat kukkivat aina, linnut lauloivat eikä aurinko laskenut.