1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. baletti

Gaalaa ja koulutusta Savonlinnan Balettijuhlilla

Savonlinnan Balettijuhlien muoto on nyt vakiintunut useiksi vuosiksi. Ohjelmassa on baletin mestarikurssi, siihen liittyvä oppilasnäytös ja huipennuksena kansainvälinen Dance Open –gaala. Joskus tulevaisuudessa toiveissa on useampia esityksiä ja ehkä kokonaisia baletteja.

Baletin mestarikurssilla Mia Mustosen ja Ella Puurtisen jalka nousee ja hymy on herkässä. Kuva: Paavo Koponen / Yle

Balettijuhlien kansainvälinen gaala on vetämässä Olavinlinnan katsomon täyteen yleisöä lauantaina. Lipuista on myyty jo 90 prosenttia.

- Suurin osa yleisöstä on Savonlinnan seudulta, mutta myös muualta yleisöä tulee. Sekä kotimaiset että venäläiset tiedotusvälineet seuraavat tapahtumaa, mikä on tärkeää tulevaisuuden kannalta, kertoo Savonlinna Balettijuhlien hallituksen puheenjohtaja Hannu Hyttinen.

Savonlinnan Balettijuhlat on mukana Pietari- Savonlinna –balettipäivät hankkeessa, joka kuuluu EU:n tukemaan Kaakkois-Suomi – Venäjä ENPI –ohjelmaan. Useampien esitysten ja varsinkin kokonaisten balettiteosten tuottaminen vaatisi lisää rahoitusta.

Huippukoulutusta kotiovelle

Nuorille tanssijoille Savonlinnassa pidettävä mestarikurssi on suuri mahdollisuus. Venäläinen balettikoulutus on kuuluisaa ja pietarilainen Vaganova –balettiakatemia on alansa huipulla. Stipendiaateille opiskelu ja ylöspito ovat maksuttomat.

- Onhan tämä hienoa, kun saadaan näin korkeatasoista koulutusta tänne, eikä tarvitse matkata mihinkään, kiittelee 13-vuotias savonlinnalainen Ella Puurtinen. Ella on jo saavuttanut tanssiopinnoissa korkeimman kotikaupungissa tarjotun tason. Tähtäimessä on tanssijan ura.

Mestarikurssin taso on kova ja tiukkoja harjoituksia on paljon. Pelkät tanssitunnit eivät edes riitä, vaan voimaa ja kestävyyttä on harjoiteltava myös omatoimisesti.

- Tämä on elämäntapa, toteaa 17-vuotias kuopiolainen Mia Mustonen. Hänelläkin tavoitteena ammatti tanssin parissa.

- Ensin kotona pelkäsin mestarikurssille tuloa, mutta täällä on mukavaa. Opettajat ovat vaativia, mutta kuitenkin rentoja, kertoo Mia Mustonen.

Ella Puurtinen ei sen sijaan jännitä edes esiintymistä kurssin loppukonsertissa, vaikka tehtävänä on melko rankka ”Kuoleva joutsen”.

- Kyllähän se jaloissa tuntuu. Mutta ei jännitä, koska olen ennekin esiintynyt Savonlinnasalissa, sanoo Ella Puurtinen rauhallisena.