Vettä on liikaa jopa vesivoimaloille

Vesivoimalat ovat pyörineet täydellä teholla koko kesän ja energiaa on saatu tuotettua hyvin. Pohjois-Karjalan Sähkön vesivoimalat kärsivät jopa veden paljoudesta. Tulvahaittojen vuoksi joudutaan tekemään juoksutuksia.

Kotimaa
Ruskeakosken ohijuoksutus.
Ruskeakosken ohijuoksutus.Markus Sotikov

- Liika on liikaa, toteaa Pohjois-Karjalan Sähkön voimapäällikkö Pentti Mäkeläinen.

Kesä on ollut poikkeuksellinen myös vesivoimalaitoksille. Mäkeläinen kertoo, että 14 vuoden työhistoriansa ei ole ollut tällaista kesää. Osalla Pohjois-Karjalan Sähkön kymmenestä vesivoimalaitoksesta on ongelmia suurien vesimäärien kanssa.

- Kun vettä on liikaa, vesi joka ei mahdu turbiiniin joudutaan juoksuttamaan tulvaluukuista vesistöön. Se aiheuttaa monesti vesistön vedenpinnan kohoamista, selittää Mäkeläinen.

- Meillä ei ole mahdollista varastoida vettä altaisiin ja juoksutuksista on haittaa kaikille vesistöjen ympärille asuville niin mökkiläisille kuin maanviljelijöillekin, Mäkeläinen harmittelee.

Onnettomuuksia ehkäistään erikoisjärjestelyillä

Ohivirtauksien valmisteleminen ja järjesteleminen aiheuttavat paljon työtä Pohjois-Karjalan Sähkölle. Työt vaativat työvuorojen järjestelyä ja lisäksi lomia on jouduttu limittämään. Tilanteen vuoksi henkilökuntaa pitää olla koko ajan riittävästi, jos jotain poikkeavaa tapahtuu.

- Jos jotain menee vikaan, se aiheuttaa yläpuolisen vesistön tulvimisen. Laiturit, veneet ja rantakasvillisuus lähtevät liikkeelle. Kaikki peittyy veden alle, kuvailee Mäkeläinen.

Pahin tilanne on Jänisjoella, joka virtaa Joensuun ja Tohmajärven kautta Venäjän puolelle sekä Nurmeksen voimalaitoksilla.

- Nyt eletään melkein kevättulva-aikaa, sanoo Mäkeläinen.

Sähkön hintaan ei helpotusta

Vesivoima kattaa Pohjois-Karjalassa noin 20 prosenttia maakunnan sähkön käyttötarpeesta. Vesivoiman käyttöaste on noussut ainakin 40 prosenttia Pohjois-Karjalan Sähköllä kesäkuukausien osalta. Sähkön hinnan ei kuitenkaan luvata laskevan.

Kaikki sähkö pyritään ostamaan hyvissä ajoin

Pentti Mäkeläinen

- Sähkön hintaa on vaikea ennustaa. Vaikka energiaa tulee välillä yli oman tarpeen, kaikki sähkö pyritään ostamaan hyvissä ajoin. Sopimukset joudutaan lyömään lukkoon jo etukäteen. Olisi riskialtista alentaa hintoja etukäteen, toteaa Mäkeläinen.