Mustepullot, opettajan teitittely ja lupa läimiä karttakepillä kynsille kuvastavat menoa 50-luvun kansakoulussa. Haapaveden koulumuseossa voi kesäisin tutustua entisajan opinahjoon ilman pelkoa ruumiillisesta kurituksesta. Kansakoulun luokkahuone ajanmukaisine opetusvälineineen on esillä jo puretun vanhan koulurakennuksen lisäsiivessä.
Liitutaulu, pulpetit ja karttakeppi kuuluvat luokkahuoneeseen edelleen. Opettajan koroke, helmitaulut, laskutikut ja mustepullot sen sijaan ovat painuneet historiaan. Myös vuorollaan järjestäjinä olevien koululaisten tehtävät ovat muovautuneet ajan saatossa.
Monet lapset pyytävät jopa, että heitä hutkaistaisiin karttakepillä.
Jaana Juntto-Rautio
- Tuulettaminen ja taulunpyyhkiminen ovat pysyneet samana, mutta ennen järjestäjät huolehtivat myös luokkahuoneen lämmittämisestä, kertoo koulumuseota esittelevä Haapaveden kulttuurisihteerin viransijainen Jaana Juntto-Rautio.
Todisteeksi hän osoittaa luokkahuoneen etunurkassa komeilevaa vihreää kakluunia.
Raittiusoppia ja ruumiillista rankaisua
Erilaista oli myös kansakoululaisilta vaadittu käytös. Kuuliaisuutta edellytetään toki nykyaikaisessakin alakoulussa, mutta kommunikointi on vapautunut sitten 50-luvun.
- Oli erittäin tärkeää olla hiljaa ja kohtelias ja huolehtia tavaroidensa järjestyksestä. Opettajalle puhuessa noustiin seisomaan ja niiattiin tai kumarrettiin, ja opettajaa teititeltiin, kertoo Juntto-Rautio.
Oppiaineet olivat pitkälti samat, mutta kouluviikko oli kuusipäiväinen. Ja mahtuipa viikkojärjestykseen myös raittiusoppia.
”Alkoholin synnyttämä hetkellinen mielihyvän ja ilon tunne häviää pian, ja se mielen masennus, jota koetettiin häätää pois palaa takaisin entistä ahdistavampana”, julistetaan koulumuseon seinällä olevassa raittiusoppimateriaalissa.
Ruumiillinen kurittaminen oli kansakoulussa arkipäivää, ja karttakepitkin katkeilivat kovakätisimpien opettajien kourissa.
- Letistäkin sai kiskoa, lisää Juntto-Rautio.
Koulumuseon lapsivieraat kyselevät erityisen uteliaana näistä kurituskeinoista, varsinkin karttakepin käyttötavasta.
- Kynsille lyöminen kiinnostaa. Monet lapset pyytävät jopa, että heitä hutkaistaisiin karttakepillä, nauraa Juntto-Rautio, joka on ainakin toistaiseksi kieltäytynyt demonstroimasta toimenpidettä.
Totuus kansankynttilöistä
Juntto-Raution mukaan kansakoulukurissa oli hyvät puolensa, mutta niin myös ilmapiirin vapautumisessa.
- Alakoulussa on nykyään enemmän itseilmaisua, oma-aloitteisuutta ja ryhmätyöskentelyä.
Juntto-Rautio kumoaa nauraen stereotypian siitä, että 50-luvun kansankynttilä olisi poikkeuksetta ollut nutturapäinen vanhapiika.
- Ei pidä paikkaansa. Pieniin kansakouluihin tuli paljon esimerkiksi opettajapariskuntia. Se oli varmasti hyvä ja yhteisöllinen tapa tulla kylään, Juntto-Rautio arvioi.
Iita Pirttikoski
