Suomen sähkö jopa 5 kertaa Ruotsia kalliimpaa

Sähkön hinta on ollut Ruotsissa lähes historiallisen matalalla. Piuhat eivät riitä, valittelee Energiateollisuus Suomen selvästi korkeampia hintoja.

Kotimaa
Sähkölinja
Tommi Parkkinen / Yle

Ruotsalaiset ovat maksaneet sähköstä viime päivinä halvimmillaan vain noin viidesosan verrattuna suomalaisiin. Energiateollisuuden sähkökaupan johtaja Pekka Salomaa kuvaa viime viikolla toden teolla karkuun lähteneitä hintaeroja poikkeuksellisen huimiksi. Ruotsissa hyvän vesitilanteen painama sähkön hinta ei ole ollut näin alhainen yli vuosikymmeneen, sanoo Salomaa.

Ei siitä tule energiaa sillä tavalla kuin Norjassa, missä vesi putoaa puoli kilometriä monessakin altaassa.

Pekka Salomaa

Tänään perjantaina hinnat ovat lähentyneet - Ruotsissa kilowattitunti maksaa 1,6 senttiä ja Suomessa reilut neljä senttiä.

Kolmannes Suomen sähköstä tuodaan tällä haavaa Ruotsista. Siirtokapasiteetti on käytännössä maksimissaan.

- Piuhat eivät riitä, tiivistää Pekka Salomaa.

Vedellä valjastettujen Ruotsin ja Norjan tilanteet on toista luokkaa kuin Suomessa, vaikka täälläkin vesivoimalat ovat pyörineet täysillä.

- Ei siitä tule energiaa sillä tavalla kuin Norjassa, missä vesi putoaa puoli kilometriä monessakin altaassa.

Hänen mukaansa Suomessa hinta on korkeammalla myös Loviisan ydinvoimalan huoltoseisokin takia.

Energiateollisuuden Salomaa ennakoi, että hinnat ovat syksyn tullen tasoittumassa Suomessa hieman alas. Kuluttajat ovat kiinnostuneet markkinahintoihin sähäkämmin reagoivista sähkösopimuksista, jotka toisinaan näyttäytyvät edullisimpina Energiamarkkinaviraston hintavertailussa.

- Josa sattui vuosi tai puoli vuotta sitten tekemään määräaikaisen sopimuksen sitovalla hinnalla, on varmasti hävinnyt kevään ja kesän aikana. Mutta emmehän tiedä, mitä seuraavan vuoden aikana tapahtuu, sähkökaupan johtaja kertoo.

Puhtaasti sähkön hinnan lisäksi kuluttajan loppulaskussa näkyy myös siirtohinta.