Kangasmiljonääri lyttää yrittäjyydestä haihattelevat

Eurokankaan perustajan, kauppaneuvos Kaija Wardin mukaan suomalaisilla on yrittämisestä turhan ruusuinen kuva. Bisnesenkelinäkin toiminut Ward onkin katsonut viisaammaksi sijoittaa muiden yritysten sijaan omaan kangaskauppaansa.

Kotimaa
Kaija ja Daniel Ward tietävät, miten luotsata yritystä.
Juha-Petri Koponen / Yle

Talousmaailman turbulenssi pöllyttää yritysmaailmaa uuteen uskoon. Taantuman vaikutuksilta ei ole säästynyt myöskään sisustusala, Eurokankaan perustaja, kauppaneuvos Kaija Ward tietää.

- Ostamme paljon eurooppalaisilta tehtailta, esimerkiksi Italiasta. Siellä voidaan huonosti ja tehtaita menee nurin, hän sanoo.

Eurokankaan konsernijohtaja Daniel Ward huomauttaa, että taantumalla voi olla myös myönteisiä vaikutuksia.

Tarvitaan myös erittäin kovaa työntekoa ja onnea, jotta osaa haistaa, mihin yhteiskunta on menossa.

Kaija Ward

- Ihmiset eivät käytä rahaa matkustamiseen, joten he käyttävät sitä lähiympäristöön kuten sisustamiseen ja käsitöihin.

Kaiken kaikkiaan Wardit pitävät yrittämistä ja kuvitelmia yrittämisestä mutkikkaina. Yrittämistä arvostetaan nykyään enemmän kuin aiemmin, mutta samalla uusillta tulokkailta puuttuu käsitys yrittämisen vaativuudesta.

- Aiemmin yrittäjä oli melkein kirosana ja pahantekijä, mutta nykyään yrittäjyyttä arvostetaan, Kaija Ward sanoo.

Työtä ja tuuria

Kauppaneuvos Kaija Ward on nähnyt yrittäjän elämää eri vuosikymmeninä. Hänestä uuden yrityksen perustamisessa tärkeintä on toimiva liikekonsepti.

- Kangaskauppaakin on tehty iät ja ajat. Me emme olekaan enää pelkkä kangaskauppa vaan olemme osanneet oikealla tavalla kehittää yritystämme. Tarvitaan myös erittäin kovaa työntekoa ja onnea, jotta osaa haistaa, mihin yhteiskunta on menossa.

Unelmien ei aina tarvitse olla niin mahtavia.

Kaija Ward

Kaija Ward on toiminut myös bisnesenkelinä esimerkiksi televisiossa_ Leijonan kidassa_, jossa raudanlujat, menestyneet suomalaisyrittäjät sijoittivat aikaansa ja rahaansa uusiin yrityksiin.

Bisnesenkelin roolinsa hän on kuitenkin viime vuosina jättänyt taka-alalle.

- Leijonan kita oli pettymys, koska sieltä ei tullut sellaisia ideoita ja bisneksiä, joita odotimme. Kävi sääliksi ihmisiä, joilla oli hyvä idea, mutta itse ajattelin, että sijoitukselle pitää saada tuottoakin. Ihmisillä on liian ruusuisia ajatuksia.

Nousussa olevaan yksityisyrittäjyyteen kauppaneuvos rohkaisee ja kannustaa.

- Siitä se voi lähteä poikimaan. Unelmien ei aina tarvitse olla niin mahtavia.