Vakoilutuomion saanut Kivimäki palkattiin Helsingin yliopistoon

Professori Timo Kivimäki tuomittiin Tanskassa viideksi kuukaudeksi vankeuteen vieraan tiedustelupalvelun avustamisesta. Hän aloittaa ensi vuoden alussa työt maailmanpolitiikan lehtorina Helsingin yliopistossa.

Kotimaa
Timo Kivimäki
Timo Kivimäki.Yle

Tanskassa vakoilusta tuomittu professori Timo Kivimäki on palkattu Helsingin yliopistoon maailmanpolitiikan lehtoriksi. Kyseessä on määräaikainen viransijaisuus.

Kivimäki aloittaa työt ensi vuoden alussa. Kivimäen määräaikainen työsuhde on voimassa vuoden 2015 kesään asti. Kivimäen työ sisältää sekä opetusta että tutkimusta.

Valtiotieteellisen tiedekunnan politiikan ja talouden tutkimusken laitoksen johtaja, professori Jussi Pakkasvirta kertoo Yle Uutisille, että Kivimäki oli pätevin neljästä tehtävään hakeneesta.

Pakkasvirran mukaan Kivimäki on toiminut aiemminkin opetustehtävissä Helsingin yliopistossa.

Glostrupin käräjäoikeus tuomitsi Kivimäen toukokuun lopussa viiden kuukauden vankeuteen vieraan tiedustelupalvelun avustamisesta. Tuomion perustelut ovat salaisia.

Kyseessä on Tanskan rikoslain niin sanottu lievempi vakoilurikos, eikä syyttäjä väittänyt Kivimäen luovuttaneen salassa pidettävää aineistoa. Hänen sanotaan kuitenkin avustaneen Venäjän Tanskassa toimineita agentteja.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.