Keväällä pudonneen norjalaiskoneen mustat laatikot löytyivät Kebnekaiselta

Toinenkin laatikko löytyi tunturin rinteestä. Tutkijat pyrkivät nyt laatimaan animaation turmasta, joka vaati viiden ihmisen hengen.

Ulkomaat

Maaliskuussa pudonneen norjalaisen sotilaskoneen viimeisten vaiheiden tekniset tiedot tallentanut musta laatikko on löytynyt Kebnekaisetunturilta Ruotsista. Ruotsalaissotilaat löysivät rekisteröintilaitteen yhdeltä Kebnekaisen jyrkimmistä rinteistä. Ohjaamon puheet nauhoittanut toinen musta laatikko löytyi viime viikolla.

Onnettomuustutkintaa johtavan Agne Widholmin vertaa löytöjä neulan löytymiseen heinäsuovasta.

– On kerrassaan hienoa, että näin pienet esineet löytyivät niin laajalta ja vaikeakulkuiselta alueelta, Widholm sanoo Ruotsin televisiolle SVT:lle.

Hänen mukaansa laitteet vaikuttavat melko ehjiltä. Molemmat viedään ensi viikolla Britanniaan sisällön analysoimiseksi.

Widholm toivoo, että tietoa saadaan kylliksi, jotta tutkijat voivat laatia animaation kohtalokkaasta lennosta.

Kaikki koneessa olleet viisi sotilasta kuolivat, kun Hercules-tyyppinen kuljetuskone murskaantui tunturiin. Turman syy on epäselvä, mutta sotilaslähteiden mukaan kone lensi onnettomuushetkellä ilmeisesti käsiohjauksella, mikä saattoi vaikuttaa onnettomuuteen.