JoMalla taas ratkaisun paikka - Kitee selkä seinää vasten

Pesäpallon Superpesiksen puolivälierissä Joensuun Maila lähtee tiistaina Hyvinkäälle korjaamaan sunnuntaista mahalaskuaan. Kiteen Pallo pyrkii sen sijaan toistamaan Vimpelissä lauantaisen uskomattoman venymisen.

pesäpallo

Joensuun Mailan pelinjohtaja Antti Eteläpään mietteet viikonlopun puolivälieräotteluiden jälkeen ovat varsin ristiriitaiset. Hyvinkään Tahkoa vastaan käydyt ottelut olivat JoMa:n osalta täydelliset vastakohdat.

Lauantainen voitokas ottelu Hyvinkäällä oli Eteläpään mielestä loistava.

- Siinä oli jokainen pala kohdallaan niin sisä- kuin ulkopelissä. Jokeripelaajat, eli Aki Tervo ja Tomi Nissinen pelasivat lauantaina mahtimatsin. Myös kaikkien muiden osasten pitää toimia, että heillä on ruokaa. Nyt ne toimi, Eteläpää hehkuttaa.

Sarja oli katkolla eilisessä pelissä Joensuun Mehtimäellä, mutta etenkin Tahkon tekemän muutokset saivat JoMa:n ulkopelin tökkimään. Tahkon sisäpelissä rautaisia otteita esitti poikkeuksellisesti lyöjäjokerina pelannut Riku Rantanen, joka pommitti seitsemän juoksua.

Nämä on niitä hetkiä urheilijan ja pesäpalloilijan elämässä, jolloin on mahdollisuus nauttia.

Joensuun pelinjohtaja Antti Eteläpää

- Hänelle sattui hyvät lyönnit ja meidän ulkokentän avustuksella heille tuli oikein joulupäivä. Pelattiin kauden lähes heikointa peliä, Eteläpää harmittelee.

Tiistaiseen peliin JoMa lähtee tutulla sapluunalla. Jokeripelaajien lisäksi mailan varressa on onnistunut viime peleissä erityisesti Aleksi Rautiainen. Hyvinkään avaralla kentällä on paljon puhkaisumahdollisuuksia, sillä läpilyöntitilaa on paljon.

- Siellä pidetään tiukasti reunat ja takakenttä kiinni. Ei anneta Tahkon pelata omilla vahvuuksillaan, eli riskilyönneillä ja läpilyönneillä. Meidän keula pelaa siellä myös astetta terhakammin ja kotiuttajat kotiuttaa. Tämä on loppujen lopuksi erittäin yksinkertaista, Eteläpää sanoo tulevasta ottelusta.

Sarjan katkaiseminen on tutusti vaikeaa, mutta Eteläpään mielestä paineita on täysin turha miettiä.

- Nämä on niitä hetkiä urheilijan ja pesäpalloilijan elämässä, jolloin on mahdollisuus nauttia. Nämä ovat upeita tapahtumia ja kyllä ne paineet ovat niissä matseissa missä pelataan sarjasijoituksista ja putoamisista. Nämä ovat pelkästään juhlahetkiä, Eteläpää sanoo.

Kitee vajaamiehisenä taisteluun mestariehokasta vastaan

Kiteen pallo otti omassa sarjassaan Vimpelin Vetoa vastaan lauantaina tiukan voiton dramaattisten vaiheiden jälkeen. Kiteeläiset ovat itse ristineet pelisarjan Daavidin ja Goljatin väliseksi kamppailuksi, joten voitto maistui erityisen makealle.

- Se oli aika harvinainen näytelmä. Vimpeli hallitsi peliä täysin ihan sinne loppuun asti ja sitten kahden palon tilanteessa saatiin onnistuneet suoritukset. Siitä vire kantoi supervuoroon ja otettiin lopulta iso vierasvoitto. Se oli taas osoitus siitä, että kyllä tämä urheilu ja superpesis on ihmeellistä, sanoo Kiteen pelinjohtaja Vesa Varonen.

Sunnuntainen peli Kiteellä kaatui sen sijaan Varosen mielestä erityisesti ulkopeliin.

Se oli taas osoitus siitä, että kyllä tämä urheilu ja superpesis on ihmeellistä.

Kiteen pelinjohtaja Vesa Varonen

- Ensimmäisellä jaksolla meillä oli täydet mahdollisuudet, eihän Vimpeli siinä saanut peliään kulkemaan. Pieni terävyyslisä olisi kaivattu otteisiin, joka näkyi ulkopelissä, jossa tuli muutama ratkaiseva virhe kiinniottotilanteissa, Varonen harmittelee.

Sarja jatkuu tiistaina Vimpelissä, jolloin kiteeläisillä on jälleen edessään pakkovoitto, jos joukkue aikoo kauttaan jatkaa.

- Onhan se tilanne erittäin haasteellinen meille. Lauantainen voitto antaa kuitenkin uskoa ja kyllähän nämä jaksot ovat olleet pääasiassa tasaisia. Meidän pitää alussa iskeä ja päästä niskan päälle. Sitä kautta kaikki on mahdollista.

Kiteen taivalta rassaa tällä hetkellä loukkaantumiset ja sairastuvalla onkin Varosen mielestä ratkaisupelien koittaessa liikaa ruuhkaa. KiPa:n pitää laittaa kuriin erityisesti Vimpelin Sami Haapakoski, joka on lyönyt pudotuspeleissä jo 13 juoksua.

- Taas tippui miehiä rivistä viime matsissa. Kyllähän se pahalta näyttää, koska osa pelaa myös puolitehoisena, mutta eiköhän me 12 ukkoa saada jalkeille ja taistelu jatkuu, Varonen tiivistää.