1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Utøya-raportti: Poliisi toimi liian hitaasti

Norjalaisen tutkimuksen mukaan poliisin sisäisessä viestinnässä oli puutteita Utøyan ja Oslon joukkosurman aikana. Lisäksi yksittäiset poliisi tekivät virheitä, raportissa sanotaan. Norjalaisen lehden mukaan poliisivene olisi ensin ollut matkalla väärälle saarelle.

Kuva: Norjan TV2

Norjassa maanantaina julkistettu raportti arvostelee viranomaisten toimista vuoden takaisen Utøyan ja Oslon joukkosurman aikana.

Raportin mukaan hyökkäykset olisi voitu estää ja Anders Behring Breivik olisi voitu pidättää aikaisemmin.

- Hyökkäys olisi kyetty estämään jo hyväksyttyjen turvamääräysten tehokkaalla toimeenpanolla, raportin tehnyt komissio sanoo.

Julkisuudessa on ihmetelty, miksi poliisin saapuminen Utøyan saareen kesti yli tunnin. Raportti selvittää poliisien saapumista Utøyan saareen, jossa Breivik ehti surmata 69 ihmistä.

Muun muassa poliisin viestintäjärjestelmässä oli ongelmia ja tietojärjestelmät eivät olleet ajan tasalla. Komissio arvostelee poliisia velvoitteidensa laiminlyönnistä.

Lisäksi heti Oslon räjähdyksen jälkeen tehty silminnäkijähavainto Breivikistä jätettiin huomiotta.

Raportti kiittää poliisia pidätyshetkellä osoittamasta rohkeudesta, mutta tuomitsee sen hitauden saareen saapumisessa.

Utøyalta tulleiden hätäviestien jälkeen poliisilla ei ollut käytössään kunnon venettä. Lisäksi poliisin vene oli ylilkuormitettu, mikä hidasti huomattavasi veneen kulkua.

Norjalaisen Verdens Gang -lehden mukaan poliisin tuloa viivästi myös se, että poliisi oli ensin matkalla väärälle saarelle. Läheinen Geitøya sijatsee lähempänä mannerta kuin Utøya, mikä osaltaan selittäisi veneiden ylikuormituksen.

Matkalla poliisivene hörppäsi vettä ja sen moottori sammui. Paikalla ollut turisti otti poliisit kyytiinsä ja kuljetti heidät Utøyalle.

- Poliisi olisi voinut olla paikalla 12 minuuttia aikaisemmin kuin he olivat, sanoi komission puheenjohtaja Alexandra Bech Gjörv raportin julkistamistilaisuudessa.

Raportin mukaan mukaansa noin 20 ihmistä surmattiin 20 viimeisen minuutin aikana ennen pidätystä.

Työryhmä suosittaa puoliautomaattisten aseiden kieltämistä kokonaan. Lisäksi aseiden ja kemikaalien valvontaa tulisi sen mukaan tiukentaa.