Maailmanvalloitus söi Marimekon tulosta

Vauhdilla kansainvälistyvän Marimekon tuotteita on ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa myyty enemmän ulkomailla kuin Suomessa, kertoo toimitusjohtaja Mika Ihamuotila.

talous

Marimekon alkuvuoden liiketulos on selvästi tappiollinen. Vuoden loppuun mennessä avatut liikkeet tuovat rahaa ja siivittävät voittoihin, Marimekko uskoo.

Vauhdilla kansainvälistyvän Marimekon tuotteita on ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa myyty enemmän ulkomailla kuin Suomessa, kertoo toimitusjohtaja Mika Ihamuotila.

- Se on tietynlainen rajapyykki Marimekolle – kansainvälistyminen näyttää onnistuvan, Ihamuotila tulkitsee.

Tuloksensa tiistaina julkistanut design-ketju pitää näkymänsä entisellään ja ennustaa liikevoiton vähintään kaksinkertaistuvan. Viimevuotinen tulos oli 3,5 miljoonaa euroa.

Tämän vuoden aikana on määrä avata toistakymmentä uutta myymälää. Hiljattain Marimekko kertoi laajentavansa Yhdysvalloissa Beverly Hillsiin ja Piilaakson ytimeen Palo Altoon.