1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Perävaunu on lapselle luksuskyyti

Jos perheessä on pieniä lapsia, pyöräily vaatii pientä kikkailua. Perinteinen lastenistuin on lapsen kannalta ikävä. Tuuli ja tuiverrus käyvät kasvoihin, puhumattakaan sateesta.

Kotimaan uutiset
Nainen polkee pyörää, jonka perävaunussa on lapsi
Mari Vesanummi / Yle

Perävaunussa lapset ovat suojassa sateelta ja tuulelta, eikä aurinkokaan paista päin näköä. Hyönteissuojan ansiosta pyörän kyydissä voi myös syödä ilman pelkoa suuhun syöksyvistä siivekkäistä.

Tampereella perävaunut ovat yleistyneet hurjaa vauhtia. Sanna Salo hankki perheelleen pyörävaunun keväällä, eikä ole katunut sijoitustaan.

- Piti päästä liikenteeseen yhtä hyvin kuin ennenkin, ennen lapsen tuloa. Siksi hankittiin tällainen polkupyöräkärry, ettei jouduttu vähentämään kulkemista.

Yksivuotias Linnea Törmä kulkee mukisematta äidin mukana. Linnea suorastaan viihtyy vaunussa.

- Harvemmin hän huutaa vastalauseita. Me ajamme aina välillä vähän pidempää matkaa, kärryissä on suojassa tuulelta ja auringolta. Siellä on mukavampi istuskella ja nukkua ja leikkiä ja syödä.

Viihtyykö lapsi perävaunussa sitten niin pitkään kuin äiti jaksaa polkea?

- Pisin päivämatka oli 70km, Linnea nukkui tai katsoi maisemia. Ei tullut yhtään valitusta silläkään matkalla. Viime viikonloppunakin tuli 100km mittariin, kuitenkin alle kahden tunnin pätkinä, Sanna Salo kertoo.

Perävaunu käy myös lastenrattaista

Pikkulapsi polkupyörän perävaunussa
Mari Vesanummi / Yle

Vaunun käyttö on varsin yksinkertaista. Vaunu laitetaan pyörään kiinni, lapsi turvavöihin, pyöräilykypärät päähän ja sitten vaan menoksi. Sanna Salon hankkimassa mallissa on taittuvat apupyörät, joiden avulla vaunu muuttuu nopeasti rattaiksi.

- Apupyörien avulla pystyy jatkamaan matkaansa kaupungilla kävellen. Emme ole käyttäneet pitkään aikaan tavallisia lastenvaunuja, Salo sanoo.

Salolla on oma näkemyksensä siihen, miksi polkupyörien perävaunujen suosio on noussut valtavasti.

Tämä vapauttaa niin paljon liikkumista, ei ole aina sidoksissa kävelyyn tai linja-autoon.

Sanna Salo

- Tämä vapauttaa niin paljon liikkumista, ei ole aina sidoksissa kävelyyn tai linja-autoon. Ei tarvitse tunkea lasta ja vaunuja autoon ja sitten taas purkaa kun pääsee perille. Kärryyn mahtuu myös hyvin ostoksia.

Lisäosia riittää sauvakävelyaisoista suksiin

Perävaunua ostaessa kannattaa miettiä mitä tarvitsee. Onko tarvetta kahdelle kyytiläiselle tai esimerkiksi lukuisille lisäosille.

- Tämän kärryn perushinta on noin 700 euroa. Lisäosana voi ostaa esimerkiksi suksia, juoksupyörän, sauvakävelyaisoja ja ties vaikka mitä. Kyllä tähän saa hassattua rahaa niin paljon kun jaksaa, Sanna Salo toteaa.

Juoksupyörä on jäänyt Salolla kaappiin pölyttymään, mutta suksille tuli käyttöä jo kevään hiihtoreissulla.

- Vaunu menee mukavasti jäällä ja helpolla ladulla. Ei tällä kovin jyrkkiä mäkiä mennä, sunnuntaihiihtäjänä ei riitä suksen eikä äidin kantti, Salo naurahtaa.