Saapasmaan jäätelömaut hurmaavat Pihtiputaalla

Suomalaisille maistuu jäätelö: syömme kylmää herkkua vuosittain jopa tuplasti eurooppalaisiin verrattuna. Rakkaus jäätelöön ja maatalouden nykypaineet ohjasivat pihtiputaalaisen maitotilan aloittamaan italialaistyyppisen jäätelön valmistuksen.

ilmiöt
Jäätelöä pahvisessa kupissa.
Jani Ilola / Yle

Pihtiputaalaisella maitotilalla on heinäkuusta asti käynyt kuhina, kun jäätelön ystävät jonottavat tilan oman jäätelöputiikin tiskillä. Liisankankaan tilajäätelöstä on omalla kylällä jo muodostunut hitti, ja sana leviää puskaradion välityksellä. Niinpä moni ohikulkijakin on löytänyt tiensä Muurasjärven jäätelöapajille.

Tilan isäntäpariskunnan Juha Lamminniemi ja Jaana Aholan perheessä on aina syöty jäätelöä. Ensikosketuksen italialaiseen jäätelöön he saivat lomamatkalta. Oma mieltymys ei kuitenkaan ollut ainoa syy jäätelötehtailun aloittamiseen.

- Nykyaikana jokainen maatila joutuu miettimään, miten tulevaisuudessa pärjätään. Me emme halunneet lähteä suuruuden filosofian tielle, vaan päädyimme tähän oman tuotteen jatkojalostukseen, emäntä kertoo.

Jäätelöautolla raveihin ja muihin tapahtumiin

Italialaistyyppisen jäätelön valmistus on Lamminniemen ja Aholan mukaan yksinkertaista, mutta työlästä. Kun valmistus aloitetaan, tehdään kerralla isompi annos.

- Tärkeimpänä kriteerinä meillä on puhtaus, eli haluamme että jäätelössämme ei ole E-koodeja. Se rajoittaa makuvalikoimaa jonkin verran, kun emme käytä keinotekoisia makuaineita, Lamminniemi sanoo.

Nykyaikana jokainen maatila joutuu miettimään, miten tulevaisuudessa pärjätään.

Jaana Ahola

Tällä hetkellä jäätelöä myydään tilan putiikissa ja omassa, kiertävässä jäätelöautossa. Tarkoitus on kuitenkin etsiä uusia yhteistyökumppaneita ja jälleenmyyntipaikkoja.

- Nyt syksyn tullen ehdimme aloittaa kunnolla kontaktien luomisen ravintoloihin ja kahviloihin. Isot kauppaketjut ovat tärkeässä roolissa, niiden kiinnostuksen herättäminen vaatinee paljon työtä.

Lamminniemen ja Aholan mukaan tilajäätelötuotannon alku on ollut innostava.

- Kyläläisten ja muiden asiakkaiden kommentit lämmittävät ja kannustavat jaksamaan.