Suomalaiset ovat tilastohullua kansaa

Kaikenmaailman nippelitieto ja tilastot saavat suomalaiset innostumaan. Joskus jopa niin, että riidan ratkojaksi tarvitaan tilastotiedon ammattilaisia.

tilastotiede
Kädenvääntö ratkaissee kiistan.
Hanne Kinnunen / Yle

Tuttu tilanne monelle. Kesken illan vieton syntyy kiistaa siitä, kuka vei jääkiekon maailmanmestaruuden vuonna 1989, minä vuonna John F. Kennedy murhattiin tai mikä on Suomen korkein kohta. Kiista ratkeaa vasta, kun asiasta saadaan faktatietoa.

Useimmiten turvaudutaan internetin hakukoneisiin, mutta myös puhelinsoitto voi ratkaista riidan.

- Kun tietoa ei löydy internetistä, niin ihmiset saattavat soittaa meille. Ennen vanhaan saatettiin kyllä soittaa vaikka kapakasta kesken illan meille ja ratkoa vedonlyöntiä, kertoo aktuaari Kari Degerstedt Tilastokeskuksen tietopalvelusta.

Suomalaiset ovat tunnetusti urheiluhullua kansaa, mutta myös tilastot ovat heikkoutemme.

- Kyllähän täällä faktatietoa käytetään paljon enemmän kuin monessa muussa maassa. Ollaan selvästi yksi perinteinen tilastomaa, jossa tilastoja on kerätty jo 150 vuotta, sanoo Degerstedt.

Urheilutulokset useimmiten kiistakapulana

Urheiluhullun kansan heikkoutena ovat mitkäs muutkaan, kuin urheilutulokset.

- Urheilutilastoja tehdään varmaan enemmän meillä Suomessa, kuin missään muualla maailmassa, Kari Degerstedt naurahtaa.

- Yksityiset ihmiset tutkivat tilastojamme ihan huvikseen päivittäin ja kyllä vedonlyöjätkin meille soittelevat, kertoo Juhani Jalava yleisurheilutilastoja yhteen kokoavasta Tilastopaja Oy:sta.

Yksityiset ihmiset tutkivat tilastojamme ihan huvikseen päivittäin ja kyllä vedonlyöjätkin meille soittelevat.

Juhani Jalava

Pelkästään penkkiurheilijoita varten tuloksia ei kuitenkaan koota yhteen. Tärkein tehtävä urheilutilastoilla on niiden kilpailukäyttö Jalava painottaa.

- Ilman tilastoja olisi hankalaa edes järjestää urheilukisoja, kun ei tiedettäisi miten urheilijat ryhmitellään. Myös urheiluliitot ja -seurat tarvitsevat tietoa.

Olympialaisten aikaan keskustelu kävi kiivaana suomalaisurheilijoiden tulosten heikosta tasosta verrattuna aikaisempiin vuosiin. Huomaako tilastoja työkseen keräävä tällaisen kehityssuunnan?

- Onhan ne tietenkin heikentyneet joissakin lajeissa, kuten heittolajeissa. Mutta syitä tähän ei tilastoista löydy, Jalava sanoo.