Kuuma kesä -85 rikkoi ennätyksiä ja jatkaa Pyynikillä

Pyynikin kesäteatterissa palataan myös vuoden kuluttua 1980-luvulle.Tämän kesän näytelmä Kuuma kesä -85 oli teatterin katsotuin esitys tällä vuosituhannella.

kulttuuri
Kaksi miesnäyttelijää ja Datsun 100A -auto Pyynikin kesäteatterissa.
Yle / Petri Aaltonen

Kuuma kesä -85 veti yleisöä Pyynikille ennätystahtiin kuluneena kesänä. Lisäesityksiä oli 13 ja teatterin täyttöprosentii oli 98. Katsojia näytelmä haali 54 860. Teatterin yli 60-vuotisen historian aikana on saavutettu suurempia katsojalukuja useastikin, mutta vielä 1990-luvulla teatterissa oli 10–20 esitystä enemmän kesän aikana.

Täyttöprosentit ovat sitä vastoin koko 2000-luvun olleet erittäin hyvät, ainoana poikkeuksena Rauta-aika kesältä 2011. Pyynikin kesäteatterin toiminta perustuu kokonaan pääsylipputuloihin, joten täydet katsomot ovat teatterin toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi välttämättömiä.

Viilattu Kuuma kesä -85 koetaan ensi kesänä

Lisänäytöksistä huolimatta kaikki halukkaat eivät päässeet katsomaan kesän menestysmusiikkikomediaa. Säätiön hallitus on päättänyt jatkaa Kuuma kesä 85 -näytelmän esityksiä ensi kesänä. Ensi-ilta on 14. kesäkuuta ja esitykset jatkuvat elokuulle saakka. Käsikirjoittajat Riku Suokas, Heikki Vihinen ja Heikki Syrjä lupaavat esitykseen hienoisia muutoksia, joilla korjataan esityksen pieniä suvantovaiheita. Musiikillisestikin on luvassa pientä hienosäätöä.

- Ihmettelisin, jos ei tulisi uusia kappaleita, sanoo toiminnanjohtaja Jari Nieminen.

Tänä kesänä niin moni jäi ilman lippuja, että olisi huonoa palvelua, jos emme jatkaisi.

Jari Nieminen

Päärooleissa jatkavat Sami Hintsanen ja Kaisa Mattila. Musiikista vastaa edelleen Alabama House Band.

Kaikkien aikojen ennätystä ei rikota

Pyynikin kesäteatterissa on jatkettu samoilla näytelmillä viimeksi 1990-luvulla. Näytelmät olivat Akseli ja Elina sekä Pohjantähden alla. Väinö Linnan Tuntematon sotilas on Pyynikin kaikkien aikojen yleisösuosikki. Edvin Laineen ohjaama näytelmä pysyi ohjelmistossa yhdeksän kesän ajan ja sen näki yhteensä 348 854 katsojaa.

Tuntemattoman sotilaan lukuihin ei edes hamuta. Toiminnanjohtaja Jari Niemisen mukaan jatkosta keskusteltiin hyvin pitkään.

- Tänä kesänä niin moni jäi ilman lippuja, että olisi ollut huonoa palvelua, jos emme jatkaisi, Nieminen sanoo.

Sateisesta kesästä huolimatta Kuuman kesän täyttöaste oli hyvä. Vaikka kesä 2013 olisi kuinka kaunis ja katsomot täpötäynnä, ei Kuumaa kesää koeta enää kesällä 2014.

- Pyynikillä tehdään aina jotain sellaista, mitä muut eivät tee. Emme missään nimessä jatka tällä näytelmällä enää ensi kesän jälkeen, lupaa toiminnanjohtaja Jari Nieminen.